Taustalla yllättävä syy: Sami Uotilan ja Anu Palevaaran suutelukohtauksia ei voitu toteuttaa Pihlajasatu-sarjassa

Jenniä näyttelevä Anu Palevaara ja Kallea näyttelevä Pete Lattu lähettävät kesäterkut 0:39

Aki Nikkisen ja Jenni Vainion rooleista tutuiksi tulleet näyttelijät Sami Uotila ja Anu Palevaara palaavat tuttuihin rooleihin MTV3-kanavalla torstaina 14.6. starttaavassa Pihlajasatu-sarjassa.

Katso videolta artikkelin yltä Pete Latun ja Anu Palevaaran kesäterveiset Salkkarit-faneille!

Näyttelijä Sami Uotila kertoo MTV.fin haastattelussa, että Pihlajasadun kuvausten aikana jouduttiin tekemään pieniä muutoksia käsikirjoitukseen. Tämä johtui siitä, että Uotila ei voinut sairastumisen vuoksi osallistua lainkaan suutelukohtauksiin.

– Sairastuin sellaiseen tappavaan mahatautiin kuvausten aikana. Se on mahtavaa, että tossa sarjassa se ei näy mitenkään. Mutta jos sinulla on mahatauti, niin et voi suudella, hän kertoo. 

– Siellä oli kirjoitettu todella paljon suukkoja ja pusuja. Me mietittiin, että miten ne voi uskottavasti tehdä toisinkin, ettei tule sellainen olo, että olisi kylmä. Minusta sitä ei huomaa sarjasta, Uotila jatkaa.

Kuvaukset saatiin Uotilan ja Palevaaran osalta hoidettua lopulta kunnialla maaliin – ilman suutelukohtauksia.

– Loppuviikosta todettiin, että ei se nyt enää tartu. Anu ei saanut sitä, Uotila nauraa.

Pihlajasatu starttaa MTV3-kanavalla torstaina 14.6. klo 19.30. Löydät sarjan myös Katsomosta.

Lue myös:

    Uusimmat