Tauskille superkivulias tatuointi Thaimaassa

Laulaja Tauski Peltonen on teettänyt itselleen Thaimaassa tatuoinnin paikallisella menetelmällä, joka ei sovi heikkohermoisille.

Tauski teetti viimeisimmällä reissullaan Thaimaahan erikoisen bambutatuoinnin, joka tehdään bambukeppien ja hyönteisneulojen avulla.

– Thaimaa on ainoa maa, jossa niitä tehdään. Tatuointien tekijät ovat oikeita taiteilijoita, siinä tulee käden taide hyvin esiin. Ainoa vaan, että se sattuu ihan jumalattomasti. Konetatuointi on siihen verrattuna vain pientä raapimista, Tauski kuvailee.

Hänelle alettiin tekemään yläselkään tribaalikuvioita, joka yhdistää hänen niskaansa tatuoidun skorpionin käsivarsien kuvioihin. Phi Phin saarella aloitettu projekti jouduttiin kuitenkin jättämään kesken.

– Makasin siellä kaksi kokonaista päivää, mutta se oli niin hirveää tuskaa, etten kestänyt enempää. Tänä talvena teetän kuvan loppuun. Mutta sitten lopetan siihen. Tämän ikäisen kaverin ei tarvitse ottaa enempää tatuointeja.

Hygieniataso ei ole Tauskin mukaan huippuluokkaa, mutta mitään ongelmia hänelle ei ole tatuointien kanssa tullut.

– Ei siellä mitään muovikäsineitä käytetä, vaan tehdään ihan paljain käsin. Yhtä hyvässä hapessa olen kuitenkin edelleen kuin ennenkin, mies toteaa.

Tauski on viihtynyt Thaimaassa jo monena talvena. Häntä kiehtovat ystävälliset ihmiset, hyvä ruoka ja edullinen hintataso.

– Thaimaa sopii sellaiselle ihmiselle, joka on kotona stressaantunut ja jolla on itsensä kanssa ongelmia. Koska siellä on joka aamu herätessä paratiisi ympärillä, hän fiilistelee.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat