Tästä syystä miesten kannattaisi pissata istualtaan – "kun olen pissannut, astelen maailmaan kevyemmin harppauksin"

Mies kertoo suuresta oivalluksestaan, kuinka hän löysi istualtaan pissaamisen.

NZHeraldissa kirjoittava mies kertoo kokeneensa elämää muuttavan kokemuksen viime vuonna Japanissa. Hän kertoo kylpeneensä japanilaisessa onsen-kylpylässä, jossa suihkussa käytiin istualtaan.

– Istuessani huomasin, kuinka pystyin kontrolloimaan suihkunsuutinta pesten itseni kaikkialta. Pystyin käyttämään pesemiseen hyödyksi energian, jonka normaalisti käytin seisomiseen. Kykenin saavuttamaan kehon jokaisen osani vaivattomasti, mies kertoo.

Peseytyminen jatkui onsenin tapojen mukaan kylpyammeessa, jossa mies kertoo liottaneensa itseään ja puhdistaneen mielensä.

Sama kokemus löytyi vessanpöntöltä

Palattuaan matkalta kotiinsa Uuteen-Seelantiin mies halusi saada tämän uuden peseytymistavan osaksi peseytymisrutiinejaan. Pienen vuokra-asunnon suihku ei kuitenkaan sitä mahdollistanut, mutta mies kertoo löytäneensä saman tunteen istualtaan virtsaamisesta.

– Kyllä, se on totta. Ja voin kertoa teille kanssatoverini, miksi se on parempaa, mies kirjoittaa.

– Kun istun pissaamaan, saan tämän pienen hetken vain rentoutumiselle. Minun ei tarvitse tähdätä. Minun ei tarvitse nähdä mitään. Voin vain rentoutua ja tyhjentää rakkoni. Joskus, jopa kakata hieman.

Miehen mukaan istualtaan virtsaamisen etuihin kuuluu myös se, ettei mikään roisku, tiputtele eikä pieniä ohimenneitä pisaroita tarvitse pyyhkiä.

– Kun olen pissanut, painelen hiukan vessapaperilla ja astelen uudelleen maailmaan kevyemmin harppauksin.

Yhteiskunta ei hyväksy

Mies kertoo jakaneensa oivalluksensa ystäviensä kanssa, mutta he tuomitsivat idean välittömästi.

– Se on kuin minua pidettäisiin jostain syystä vähemmän maskuliinisena, jos en seiso. Minulle kerrotaan, että minun täytyy seisoa pissatessa, aivan kuin se olisi ansaittu kunnia ja sen tekemättä jättäminen olisi mahdollisuuden hukkaamista.

Mies kuitenkin kertoo käyttävänsä pisuaaria, jos sellainen on hänen edessään, ja seisovansa aina yleisissä vessoissa. Mutta kotonaan hän ei seiso.

Naiset ovat löytäneet ilon jo aikoja sitten

– Vaikuttaisi siltä, että vähintään 50 prosenttia maailmasta on tehnyt näin aikojen alusta lähtien, joten miksi he eivät ole kannustaneet meitä muita tekemään samoin? Onko se miesvaltaisuuden takia? Onko se siksi, että he ovat aina kunnioittaneet seisomista ja haikailleet sen tekemistä? mies kysyy.

– Meillä on mahdollisuus seisoa tai istua, haluaisin kannustaa kaikkia kanssamiehiä kokeilemaan istumista. Tämä kokemus on saanut minut pohtimaan, mistä muusta naiset nauttivat, mutta miehet eivät.

Lähde: NZHerald

***


Lue myös:

    Uusimmat