Tästä ällöttävästä syystä sinun ei tulisi koskaan käyttää kenkiä ilman sukkia

Vaikka ilman sukkia kulkeminen onkin noussut viime aikoina varsinaiseksi muoti-ilmiöksi etenkin miesten keskuudessa, asiantuntijat suosittelevat unohtamaan tämän trendin välittömästi. 

Sukattomuus on noussut niin suureksi muoti-ilmiöksi, että terveydenhuollon ammattilaiset ovat nyt päättäneet puuttua asiaan ja antaa varoituksen kaikille näille muodin harjalla kulkeville. Asiantuntijoiden mukaan sukattomuus altistaa nimittäin monelle ikävälle vaivalle, kuten sieni-infektioille ja jalkasilsalle. 

Telegraph-sivuston haastattelemien asiantuntijoiden mukaan jaloista erittyy päivittäin useiden desilitrojen verran hikeä. Jos jalasta ei löydy ylimääräistä hikeä imevää sukkaa, hiki jää muhimaan kengän sisään ja muodostaa näin ollen täydelliset olosuhteet urheilijan jalkanakin tunnetuille oireille, kuten rakoille, kovettumille, hilseilylle ja jalkasilsalle.

Ikäviltä oireilta on mahdollisuus välttyä kotikonstein

Suurimmassa riskiryhmässä näiden ikävien oireiden syntymiselle ovat ne henkilöt, jotka kulkevat kengissä, jotka on valmistettu hengittämättömistä materiaaleista. Kannattaa myös muistaa, että vaikka nahka itsessään on hengittävää materiaalia, nahkakengät on usein vuorattu sisältä synteettisillä materiaaleilla. 

– Jos vuoraus ei ole hengittävä, kosteus, lämpö ja bakteerit jäävät loukkuun kengän sisälle, jalkaterapeutti Emma Stevenson toteaa.

Onneksi niille, jotka eivät halua luopua ilman sukkia kulkemisesta, on olemassa muutamia kotikonsteja, joilla kenkien bakteeritasot saadaan pidettyä kurissa.

Eräs helppo konsti on lisätä kuivat teepussit kenkiin yöksi. Teepussit imevät tehokkaasti kenkiin jääneen kosteuden. Toinen keino on suihkuttaa aamuisin jalkoihin hikoilua estävää antiperspiranttia, joka pitää hikirauhasesi aisoissa. Asiantuntija muistuttaa myös jalkojen pesun tärkeydestä sekä kehottaa välttämään samojen kenkien käyttämistä päivästä toiseen.

Sukattomuus ei suinkaan ole ainoa ongelma, johon jalkaterapeutti haluaa puuttua.

– Muita suuria ongelmia miesten kenkämuodissa ovat kapeat ja suippokärkiset kengät sekä slip-on kengät, Stevenson toteaa.

Näiden kenkien riittämätön muotoilu voi Stevensonin mukaan aiheuttaa tarpeetonta kitkaa ja painetta niin varpaille kuin kantapäille.

Lähde: Telegraph

***


Lue myös:

    Uusimmat