Käytätkö sinäkin väärän kokoisia kenkiä? Näin selvität oman kokosi

Moni meistä arvioi oman kenkäkokonsa väärin. Helpolla keinolla varmistat, ovatko kenkäsi taatusti oikeaa kokoa. 

Jokainen tietää, kuinka tärkeä asia knekien istuvuus oikein on, mutta tästäkin huolimatta yllättävän moni meistä valitsee kaupassa väärän koon. Wall Street Journalin uutisen mukaan peräti puolet Britanniassa asuvista naisista käyttää väärän kokoisia kenkiä. Miesten keskuudessa vastaava luku oli kolmannes.

Tähän tulokseen päästiiin College of Podiatryn viime kuussa julkaistussa tutkimuksessa, johon osallistui noin kaksituhatta aikuista.

Oma kengän koko on helppo selvittää

Vaikka kenkien tiukkuus ei ehkä tunnukaan suurelta asialta, sillä voi olla negatiivisia vaikutuksia terveyteemme. Liian pienet kengät voivat nimittäin aiheuttaa jalkaongelmien, kuten vaivaisenluun kasvun lisäksi yllättäviäkin kiputiloja. Joskus päänsärky ja selkäkivut voivat olla huonosti istuvien kenkien aiheuttamia.

Tutkijoiden mukaan monet tyytyvät valitsemaan koon, joka heille on aikaisemminkin sopinut, vaikka jalan koko muuttuu jatkuvasti. Oma jalka tulisi siis mittauttaa säännöllisesti.

Jalan mittaamiseen ei tarvita erikoisia laitteita, vaan sen tehdä aivan hyvin myös kotona.

Näin tarkastat jalkasi koon:

Aseta paperiarkki jalkapohjasi alle ja piirrä jalkasi huolellisesti paperille. Piirrä merkit kantapään ja isovarpaan ulompiin kohtiin, ja mittaa näiden kohtien etäisyys mitalla. Oman kengän koon voit tarkistaa alla olevasta taulukosta. 

Jalan pituus (cm)22,52323,52424,52525,52626,5
Kengän koko353637383839404141

 

Jalan pituus (cm)2727,52828,52929,53030,531
Kengän koko424344444546474748


Lähde: WhoWhatWear

***

Lue myös:

    Uusimmat