Tässäkö pikkujoulukauden villein hiusmalli? Esittelyssä hiustatuoinnit

Kanye Westillä on sellainen. Olli-Pekka Karjalaisellakin on ollut sellainen – ja nyt taviksetkin ovat innostuneet niistä. Kyse on hiustatuoinneista!

Hiustatuoinnilla tarkoitetaan lyhyisiin hiuksiin leikattavaa kuviota. Värien ja kuviointien yhdistelmä ei tavanomaisesta tatuoinnista poiketen kestä ikuisesti.

Parturi-kampaaja Satu Lehtonen Hiusstudio HieNosta ei ole saanut erillistä koulutusta tatuoimiseen. Hän on opiskellut tarvittavan tekniikan itse.

– Opiskeluaikoina kokeilin hiustatuointeja ensimmäisiä kertoja, pikkuhiljaa kokeillen ja testaillen. Onneksi on ollut kavereita ja tuttuja, joille on saanut kokeilla, hän kertoo.

Hiustatuointi tehdään hyvin lyhyeen tukkaan, joten pienikin lipsahdus leikkauksessa voi olla näkyvä. Lehtonen ei muista, että yksikään malli olisi mennyt katastrofaalisella tavalla pieleen.

– Nyt kun on tehnyt näitä monta vuotta ja katselee kuvia niistä ihan ensimmäisistä, niin eihän ne ensimmäiset hirveän hienoja ole olleet, Lehtonen nauraa.

Tatuoinnin tekeminen itse vaikeaa

Lehtonen tekee tatuointikuvion pohjatyöt pienellä ajelukoneella ja viimeistelee hiuksettomien osien rajat veitsellä rapsutellen.

– Teen kuvioon paljon eripituisia osia. Se ei ole pelkkää tasaista kaljua ja kuuden millin sänkeä. Pyrin siihen, että teen kolmiulotteisuutta, koska se tuo mielenkiintoa kuvaan.

Tatuoinnin tekeminen omaan hiuspehkoon olisikin suhteellisen vaikeaa.

– Se pitäisi väkertää monen peilin kautta. Ei varmaan kauhean siistiä tulisi, ja tuskin veitsellä pystyisi itse viimeistelemään. En ole koskaan kuullut, että kukaan olisi kokeillut, Lehtonen sanoo.

Vaikeita aiheita pitää yksinkertaistaa

Hiustatuointi vaikuttaa bilelookilta, mutta Lehtosen mukaan asiakkaat ottavat hiustatuointeja myös arkeen. Kuvioita on yhtä monia kuin hiustatuoinnin hankkijoita.

– Olen nähnyt kuvia siitä, miten on tehty ihmisen kasvot hiuksiin. Siinä vaiheessa pitää miettiä sitä, että materiaalina on hius. Paljon yksityiskohtia pitää jättää pois. Täytyy miettiä, mitä tukkaan pystyy tekemään ja mitä ei, ettei kuva näytä puuroutuneelta tai siltä, että on otettu pois tupsu sieltä ja toinen täältä. Vaikeita juttuja pitää voida yksinkertaistaa, Lehtonen muistuttaa.

Pään koko ja muotokin voivat tulla vastaan, jos pyydetty kuva on suuri.

– En muista, että olisi tullut vastaan mitään, mitä ei pystyisi tekemään. Toki on ammattitaitoa myös tunnustaa, ettei jotain pysty toteuttamaan. Asiakkaalle se on iso juttu, kyseessä on hänen tukkansa, jonka kanssa hän elää jonkun aikaa, Lehtonen sanoo.

Sijoitus on kuitenkin lyhytaikainen: hiustatuointia ei yleensä enää näe neljän viikon jälkeen.

Ei pelkästään miesten juttu

Hiustatuointeja on nähty julkkismaailmassa useilla miesurheilijoilla. Naisille hyvin lyhyt hiusmalli voi tuntua liian radikaalilta ratkaisulta. Hiustatuointi sopii kuitenkin myös naisille: vuoden 2013 Hair and Beauty -messuilla Lehtonen muotoili naismallin päähän sydämiä, jotka värjättiin punaisiksi. Työllä Lehtonen voitti oman sarjansa.

– Olen aiemminkin sanonut, ettei hiustatuointi ole pelkästään miesten juttu. Ei kuvan tarvitse olla tribali tai kaksi vauhtiviivaa, Lehtonen nauraa.

Monessa hiustatuoinnissa esiintyvät tribalimaiset kuviot voivat tuoda mieleen 1990-luvun. Mitä mieltä Lehtonen itse on tällaisesta mielleyhtymästä?

– Ensimmäistä kertaa kuulen tällaisen arvion! Ei ole itselle tullut mieleen.

Julkkiksetkin ottavat hiustatuointeja – katso kuvia!

Klikkaa kuvat suuremmiksi.


Lue myös:

Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi

Lue myös:

    Uusimmat