Tässä ovat Suomen suosituimmat hotellit – katso lista!
Pääkaupunkiseudun hotellit hallitsevat kärkikymmenikköä trivago.fi:n Suomen suosituimpien hotellien listalla. Kahdeksan Suomen kymmenestä suosituimmasta hotellista sijaitsee pääkaupunkiseudulla, kuusi näistä Helsingissä.
Ykköspaikkaa pitää hallussaan Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Hotel Fabian. Palkintopallille yltää kuitenkin myös jyväskyläläinen hotelli Yöpuu ja seitsemännen sijan vie Porvoossa sijaitseva Pariisin Ville.
Suomen 10 suosituimman hotellin kärkikaksikko on selkeä: ykköspaikan kaapannut Hotel Fabian sekä hopeaa ansainnut Hotel Haven ovat pisteytyksessä omalla kymmenluvullaan. Kärkikolmikon jälkeen kamppailu sijoista on kuitenkin tiukkaa, sillä sijat 4-10 mahtuvat yhden yksikön sisään.
– Suomen top kympissä on selkeästi kahdentyyppisiä hotelleja: pienempiä ja persoonallisempia hotelleja sekä suurten, laadustaan tunnettujen ketjujen edustajia, kertoo trivagon Suomen PR-vastaava Anna Degerholm.
– Monissa hotellivertailuissa kiitosta keränneiden Fabianin ja Havenin menestys ei ole yllätys, mutta yllättäjiä ovat ehdottomasti tuntemattomammat Jyväskylän Yöpuu ja Porvoon Pariisin Ville.
Suurista hotelliketjuista kymmenen kärjessä ovat edustettuina Hilton kahdella hotellilla ja Radisson Blu täpärästi sijalla kymmenen. Juuri omistajaa vaihtava Hotel Kämp sekä GLO Kluuvi mahtuvat myös kymmenen parhaan joukkoon. Kolmen kärjen valtaavat kuitenkin persoonalliset ja uniikit pikkuhotellit, joissa voi kokea erityistä tunnelmaa.
– Olemme pieni ja kodinomainen ja meillä on hyvä henkilökunta, Fabianin hotellipäällikkö Elli Suutarinen listaa voittajan vahvuuksia.
Suomen suosituimmat hotellit*
1. Hotel Fabian, Helsinki 91,66
2. Hotel Haven, Helsinki 90,34
3. Boutique Hotel Yöpuu, Jyväskylä 88,63
4. Hanasaari, Espoo 87,89
5. Hotel Kämp, Helsinki 87,69
6. Hilton Kalastajatorppa, Helsinki 87,41
7. Pariisin Ville, Porvoo 87,37
8. GLO Hotel Kluuvi, Helsinki 87,32
9. Hilton Helsinki Airport, Vantaa 87,29
10. Radisson Blu Plaza, Helsinki 87,22
Kaupunkien suosituimmat hotellit*
Helsinki Hotel Fabian 91,66 (1.)
Jyväskylä Boutique Hotel Yöpuu 88,63 (3.)
Espoo Hanasaari 87,89 (4.)
Vantaa Hilton Helsinki Airport 87,29 (9.)
Tampere Scandic Tampere Station 86,18 (15.)
Oulu Hotelli-ravintola Lasaretti 85,76 (18.)
Turku Radisson Blu Marina Palace 84,13 (30.)
*Listauksessa on otettu huomioon kaikki trivagossa listatut Suomessa sijaitsevat hotellit, joilla on yli 200 arviota. Listaan ei ole sisällytetty muita majoitusvaihtoehtoja kuin hotelleja. Hotellien arvosanat perustuvat yli 82 miljoonaan integroituun hotelliarvosteluun trivagossa.
Lähde Trivago.fi
Uusimmat
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
21:19
Seurapomolla keitti täysin kiinni – huristi pyörätuolilla huutamaan tuomarille keppiään heristäen
-
21:01
Kansainvälisten artistien keikkapalkkiot ovat kasvaneet huimasti – Ruisrockin promoottorin mukaan taustalla monta syytä
-
20:58
Jasper Pääkköselle yllättävä kutsu Lappiin, sai tiedon MTV:ltä häämatkallaan – näin hän vastaa ja esittää toiveensa kutsujalle
-
20:38
Merja Ylä-Anttila kertoo, miten leikkaukset vaikuttaisivat Ylen toimintaan: "Ei se millään juustohöylällä tule"
-
20:13
Italialaismies teki huimapäisen ennätyksen – näin sujuu nuorallakävely 137 metrissä
-
20:02
SM-liigasta tuttu maalitykki siirtyy KHL:ään
-
20:00
Salkkarit-poliisit hämmentyvät hälytystehtävässä: "Mitä helvettiä?"
-
19:58
Juniori löi toista jalkapallo-ottelussa – 15-vuotias poika kuoli
-
19:56
Saksa määräsi Venäjän konsulaatteja suljettavaksi maaperällään – MTV seuraa sotaa
-
19:04
Tämän takia Game of Thrones -tähti Pedro Pascal sai innokkailta faneiltaan silmätulehduksen
-
19:01
Eläinsuojeluhdistys kertoo "älyttömästä määrästä" loukkaantuneita siilejä – "Robottiruohonleikkurit kieltäisin lailla"
-
18:58
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö – poliisi pyytää havaintoja
-
18:32
Dominik Hašek ikuistettiin surulliseen videoon – Tshekin jääkiekolla murheellinen päivä
-
18:28
Manchester United -tähti joutui epämukavaan tilanteeseen – palkintojenjakajan seksistinen kommentti aiheutti kohun
-
Lataa lisää