Tarkka kuvaus: Näin rikosepäilyyn johtanut tilanne eteni Hartolassa – 81-vuotias teräspappa kokosi aseen hetkessä ja ampui murtautujaa

Asuntomurtojen määrässä selvä piikki 2:05
Tilastojen perusteella asuntomurrot ovat yleistyneet, mutta niissä harvemmin vastaavia välikohtauksia tapahtuu.

Maaliskuussa Hartolassa kotiinsa tunkeutuneet miehet pysäyttänyt kahdeksankymppinen mies ei saa syytettä. STT:n pyytämän syyttämättäjättämispäätöksen mukaan viranomaiset saivat tiedon tapahtumista, kun mies soitti itse poliisit paikalle.

– Mies oli ilmoittanut ampuneensa taloonsa murtautumalla tunkeutunutta naamioitunutta miestä, joka oli pahoinpidellyt häntä mukanaan olleella astalolla, anastanut talosta ampuma-aseen ja patruunoita, juossut metsään ja kuollut sinne, syyttämättäjättämispäätöksessä kerrotaan.

Vanhus toimitettiin tapahtumapaikalta sairaalahoitoon. Pari tuntia myöhemmin hätäkeskukseen oli tehty ilmoitus miehestä, jota oli ammuttu rintaan.

Katsoi televisiota, kun kuuli rämähdyksen

Salpausselän syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Anu Lahtelan tekemän syyttämättäjättämispäätöksen kirjauksista selviää, että vanha mies kertoi olleensa yksin asuntonsa olohuoneessa makailemassa ja katsomassa televisiota, kun kuuli ulkoa rämähdyksen. Hänen talonsa sijaitsee syrjäisellä paikalla Hartolassa.

– Muutamaa minuuttia myöhemmin olohuoneen ja keittiön väliseen oviaukosta oli ilmestynyt naamioitunut mies kädessään rengasrauta suoraan eteen ojennettuna, mies kertoi päätöksen mukaan.

Kun mies yritti nousta sängyllä istumaan, naamiomies oli viittelöimällä käskenyt vanhusta pysymän paikallaan. Mies kertoi, että television ääni oli ollut hänen huonon kuulonsa voimakkaalle säädettynä, ja naamiomies oli pyytänyt kaukosäädintä.

Tässä kohtaa vanhus keksi kertomansa mukaan miten panisi hanttiin. Hän kertoi antaneensa tarkoituksella naamiomiehelle television kaukosäätimen sijasta digiboksin kaukosäätimen saadakseen tämän huomion muualle.

Metsästysharrastuksen takia hänellä oli sängyn vieressä loukkupyssynä käyttämänsä pienoisrevolveri ja hän oli päättänyt ottaa aseensa, koska koki naamiomiehen vaaralliseksi. Ase oli kuitenkin kolmessa osassa: aseosa oli kirjoituspöydän takaseinän ja seinän välissä, neljällä–viidellä patruunalla ladattu rullakko pöydän reunan alla naulassa ja akselitappi kirjoitushyllyn välipöydällä.

Onnistui kokoamaan kolmessa osassa olleen aseen

Samaan aikaan, kun naamiomies yritti säätää television äänenvoimakkuutta väärällä kaukosäätimellä, miehen onnistui kertomansa mukaan koota ase.

Vanhus nousi seisomaan ja ojensi aseen eteensä, mutta ei vielä tähdännyt miestä. Mies kertoi, että kun naamiomies huomasi tämän, hän käskytti vanhusta laittamaan aseen pois, mutta vanhus ei tähän suostunut.

Vanhus kertoi, että naamiomies kävi hänen kimppuunsa rengasraudan kanssa. Taistelun päätteeksi hän otti hetken lukua lattialla, mutta onnistui lopulta ponnistautumaan istualleen ja ampui hänen päältään noussutta naamiomiestä kohti kolme laukausta niin nopeasti kuin kykeni tähdäten kertomansa mukaan vatsan sivuun.

Naamiomies sai osuman ja poistui talosta.

Syyttäjä totesi, että vanhus oli saanut ampumishetkellä hengenvaaralliset vammat. Ja niin oli saanut myös naamiomies.

Syyttäjä: Vanhus sai ampua

Syyttäjän mukaan vanhus ampui naamiomiestä kohti vasta hyökkäyksen alettua ollessaan vakavasti loukkaantuneena ja puolustuskyvyttömänä. Naamiomies seisoi astalo kädessään alle puolen metrin etäisyydellä eli käytännössä hänen yläpuolellaan.

– Vaarallinen ja (vanhuksen) henkeä uhkaava hyökkäys on siten ollut kesken. (Naamiomiehen) jo käytettyä astaloa ja muuta väkivaltaa (vanhuksella) on ollut perusteltu aihe pelätä astalo kädessään seisovan (naamiomiehen) edelleen jatkavan hyökkäystä.

Näin syyttäjä katsoi, että vanha mies on ollut oikeutettu hätävarjeluun käyttämällä voimakkaampaa väkivaltaa kuin häneen kohdistettu väkivalta on ollut.

– (Vanhus) ei ole hankalasta asennostaan johtuen kyennyt tarkemmin tähtäämään laukauksia kierähtäessään nopeasti istualleen ja ampuessaan nopeasti (naamiomiestä) kahden ensimmäisen laukauksen mennessä ohi. Asiassa ei ole todennäköisiä syitä epäillä, että (vanhuksen) puolustusteko olisi ylittänyt sen, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, syyttäjä katsoi.

Poliisi epäilee asuntomurrosta yhteensä neljää parikymppistä miestä. Kukaan ei kuollut tapahtumissa.

Syytteiden nostamatta jättämisestä kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat