Asuntojen hintojen ennustetaan lähtevän nousuun ensi vuonna. Ekonomistit näkevät, että nyt on hyvä aika ostaa asunto.
Väestön ikääntyminen on vapauttamassa lähivuosina merkittävän määrän asuntoja. Se herättää syrjäseudulla sijaitsevan asunnon omistamisen osalta filosofisen dilemman, jota pohdittiin Asian ytimessä. Katso koko jakso tästä.
Jaksossa käytiin läpi myös asuntomarkkinoiden nykytilannetta ja tulevaisuuden näkymiä.
OP Pohjolan senioriekonomisti Joona Widgrén näkee, että nyt on hyvä hetki ostaa asunto, mutta paikka kannattaakin valita oikein.
– Mielestäni nyt on hyvä ostajan markkina etenkin halutuimmilla alueilla. Monet merkit viittaavat siihen, että jossain vaiheessa käännös (asuntojen hintojen suhteen) tulee.
Lue myös: Vajaa kolmannes asunnoista jäämässä tyhjilleen – katso oman alueesi tilanne
Hypo ja OP Pohjola arvioivat, että asuntomarkkinoilla pitkään jatkunut hintojen lasku on loppumassa kuluvan vuoden aikana. Ensi vuodeksi ennusteet povaavat noin kolmen prosentin kasvua.
