Tappavan sars-epidemian alkuperä jäljitettiin syrjäisiin lepakkoluoliin

Viisitoista vuotta sitten Kiinasta maailmalle levinneen sars-epidemian alkuperän näyttää olevan lepakkoluolissa eteläisessä Kiinassa, sanoo viisi vuotta lepakkoja tutkinut kiinalaisryhmä.

Vuosien mittaan viruksen alkuperäksi ja levittäjäksi on veikattu muun muassa hevosenkenkäyökköä ja toreilla ihmisille syötäväksi myytävää sivettikissaa.

PLoS-tiedelehden äskettäin julkaisema kiinalaisten tutkimus löytää vahvaa näyttöä hevosenkäyökköjen ja sarsin yhteydestä. 

Hevosenkenkäyökköjen ulosteita tutkittiin 

Shi Zheng-Lin ja Cui Jien johtama ryhmän tutkimuspöydällä oli yli 600 näytettä useiden hevosenkenkäyökkölajien ulosteista tai anaalialueelta. 

Ryhmä keräsi näytteet viiden vuoden aikana lepakkoluolista yhdestä hevosenkenkäyökköjen elinympäristöstä Kunmingin kaupungin lähellä Yunnanin maakunnassa eteläisessä Kiinassa.

Tutkijat kykenivät todentamaan luolien monien hevosenkenkäyökkölajien useiden koronavirusten joukosta löydetyn tietyn koronaviruskannan ja sarsin aiheuttaneen viruksen geneettinen samanlaisuus.

Lepakoista viruksen saaneille sivettikissoille jää siten oletettavasti "vain" välittäjän rooli.   

Sars oli ja on vaarallinen koronaviruksen aiheuttama tauti.

Kiinassa ensimmäinen äkillinen vakava keuhkotieoireyhtymä - eli sars-tapaus oli marraskuussa 2002 eteläisessä Guangdongin maakunnassa. Kunmingista on Guangdongiin 700-800 kilometriä.

Tauti voi levitä uudelleen koska tahansa

Kiinasta sars levisi maailmalle pian. Tartunnan sai todennetusti hieman yli 8000 ihmistä, joista menehtyi lähes 800. Epidemia saatiin aisoihin vuonna 2004. 

Kiinalaistutkijat varoittavat, että uusi tappava sars-epidemia voi puhjeta koska tahansa. Heidän tutkimansa lepakkoluolat ovat lähellä ihmisasutusta. Sarsiin ei toistaiseksi ole rokotetta. 

– Tutkituista lepakoista saadut näytteet helpottavat merkittävästi rokotteen kehittämistä ja valmistautumista seuraavaan taudin puhkeamiseen, sanoo sars-asiantuntija Jeremy Farrar Wellcome Trust -järjestöstä Guardian-lehdessä. 

Lue myös:

    Uusimmat