USA, 2001. Ohjaus: Lee Tamahori. Käsikirjoitus: Marc Moss, Lewis A. Colick. Kuvaus: Matthew Leonetti. Leikkaus: Neil Travis. Tuotanto: David Brown, Joe Wizan. Pääosissa: Morgan Freeman, Monica Potter, Michael Wincott, Mika Boorem. Kesto: 103 min.
Tappavassa seitissä Jäähyväiset tytöille -elokuvasta tuttu poliisipsykiatri Alex Cross (Morgan Freeman) selvittelee jälleen sarjamurhaajan aivoituksia. Tutkiessaan senaattorin tyttären (Mika Boorem) kidnappausta Crossista tulee pian jäljittämänsä rikollisen Gary Sonejin (Michael Wincott) pelinappula jahdissa, jossa hänen on kamppailtava aikaa vastaan. Apunaan hänellä on epävarma ja hieman nynnerö FBI-agentti Jezzie Flannigan (Monica Potter).
Puoliväliin asti varsin tiiviinä etenevä jännitysnäytelmä alkaa loppua kohti saada yhä kuluneempia käänteitä: elokuvasta kehittyy sekoitus Die Hardia ja Vaarallista tehtävää. Crossin neuvokkuutta tarvitaan, sillä Soneji jättää yleisöpuhelimiin ja roskiksissa soiviin kännyköihin tarkkoja ja vaativia ohjeita, joiden noudattamatta jättäminen olisi tietenkin kohtalokasta. Samanaikaisesti rikollinen vaihtaa kasvojaan naamioilla yhtä näppärästi kuin Vaarallisessa tehtävässä. Mutta nämä kikathan on jo nähty.
Sonejin kissa ja koira -leikin motiivina on saada itselleen älykäs vastustaja, joka toisi himoittua julkisuutta ja kirjoittaisi hänen nimensä historiaan. Loppupuolella alkaa paljastua, että vyyhtiin on kytkeytynyt yllättäviä henkilöitä ja motiiveja: hyvien seulominen pahoista ei olekaan niin helppoa. Erityisen omaperäistä kokonaisuutta ei näistä eri elokuvista lainatuista aineksista ole saatu kursittua kokoon. Elokuva onnahtelee pahimmillaan lopussa, jolloin on paljastusten ja tilinteon aika. Henkilöt ovat ohuita ja heidän käytöksensä hutaisten motivoitua. Esimerkiksi kidnapatun tytön omat pakosuunnitelmat ovat käsittämättömän rajuja lapsen keksimiksi.
Morgan Freeman näyttelee usein hillittyjä ja aina niin neuvokkaita sankareita; hän on kovien tilanteiden älykäs ratkaisija. Monica Potterin FBI-agentti on herttaisen ja siistin tytön perikuva, joka katselee silmät killillään Crossin rikollisten profilointia. Freemanin ja Potterin yhteistyöstä puuttuu sähäkkyys, mikä saattaa johtua siitä, että Potter on liian siisti ja siloteltu tyyppi, joka oikeastaan istuisi trillereissä vain uhrin rooleihin.
Tappava seitti on hetkessä unohtuvaa perusviihdettä, vaikka ohjaajana onkin Kerran sotureita -elokuvan taitaen ohjannut Lee Tamahori. James Pattersonin Alex Cross -dekkarisarja toimii luultavasti tekstinä varsin hyvin. Kirjan elokuvaksi muuttamisen ongelmat ovat Tappavassa seitissä väärän miehityksen lisäksi liialliseen juonikikkailuun sortuva käsikirjoitus. Morgan Freemania lukuunottamatta valkokankaalla tarpoo tylsien henkilöiden epäuskottava kavalkadi.
Teksti: Minna Karila
Kuva: UIP