Tarkkaile näitä muutoksia: Tappava naisten syöpä on usein oireeton, mutta oireiden ilmaantuessa niiden huomaaminen voi pelastaa henkesi

Kohdunkaulan syöpään sairastuu Suomessa joka vuosi 150–160 naista 0:26
Kohdunkaulan syöpä vaanii nuoria naisia – isoimmalta riskitekijältä ei välty juuri kukaan

Kohdunkaulan syövän havaitseminen varhaisessa vaiheessa on äärimmäisen tärkeää selviytymisennusteen kannalta. Vaikka syöpä on usein oireeton, oireita saattaa joissain tapauksissa ilmaantua, muistuttaa The Sun.

Britanniassa on viime vuosikymmenen aikana noussut esiin huolestuttava ilmiö. Irtosolukokeeseen osallistuvien naisten määrä on pudonnut ennätysalhaisiin lukemiin. Lähes joka kolmas brittinainen jättää menemättä seulontaan, mikä on hengenvaarallista.

Jos kohdunkaulan syöpä havaitaan sen ensimmäisissä vaiheissa, sairastuneista 90 prosenttia on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista. Jos syöpä on ehtinyt levitä kohdun ulkopuolelle, viiden vuoden päästä elossa on vain 20–30 prosenttia sairastuneista. Varhaisella diagnoosilla on siis valtava merkitys syövästä selviytymiseen.

Tämän vuoksi on äärimmäisen tärkeää tunnistaa mahdolliset kohdunkaulan syövän merkit ja hakeutua ajoissa hoitoon. Kohdunkaulan syöpä on kuitenkin usein oireeton, minkä vuoksi säännöllinen seulontoihin osallistuminen on elintärkeää.

Seuraavat oireet saattavat viitata kohdunkaulan syöpään. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka sinulla esiintyisi näitä oireita, ei kyseessä välttämättä ole syöpä.

Poikkeava verenvuoto

Yleisin ja varhaisin kohdunkaulan syövän oire on epäsäännöllinen verenvuoto. Verenvuotoa voi ilmaantua, kun syöpäsolut kasvavat kohdunkaulan alapuolella olevassa kudoksessa.

Erityisen hälyttävää verenvuoto on vaihdevuodet saavuttaneilla naisilla, joiden kuukautiset ovat loppuneet.

Epätavallinen valkovuoto

Jos huomaat vuotosi poikkeavan normaalista, kannattaa tilanne käydä tarkistuttamassa.

Kannattaa tarkkailla vuodon hajua, väriä ja normaalia esiintymisrytmiä.

Epämukavuus tai kipu seksin aikana

Epämukavuuden tunne tai kipu seksin aikana voi johtua monista eri seikoista, mutta yksi mahdollinen syy on syöpä.

Koska sairaus voi olla muuten täysin oireeton, kipu seksin aikana voi osoittaa mahdollisen syövän. Se voi olla merkki siitä, että syöpä leviää kohtua ympäröiviin kudoksiin.

Alaselkäkivut

Syövän myöhäisessä vaiheessa voi esiintyä alaselkäkipuja. Jatkuva kipu alaselässä, lantiossa tai umpilisäkkeessä saattaa olla merkki pitkälle edenneestä kohdunkaulan syövästä.

Selittämätön painon putoaminen

Painon yht'äkkinen putoaminen ilman selitystä ei ole koskaan hyvä merkki. Ruokahalun menettäminen ja painon putoaminen viittaavat siihen, että keho ei toimi normaalisti.

Jos huomaat, että ruokahalusi ei ole ennallaan ja painosi putoaa ilman selkeää syytä, kannattaa käydä tarkistuttamassa tilanne lääkärissä.

Näin toimit jos huomaat oireita

Sairauden edetessä voi yllä mainittujen oireiden lisäksi ilmetä lisääntynyttä virtsaamisen tarvetta, veristä virtsaa, ripulia, inkontinenssia ja alaraajojen turvotusta.

Jos huomaat kehossasi yhdenkään oireen, joka voisi viitata kohdunkaulan syöpään, hakeudu välittömästi lääkäriin. Lääkäriin kannattaa hakeutua, vaikka olisit hiljattain ollut papa-kokeessa tai vaikket olisi saanut vielä yhtäkään kutsua kohdunkaulan syövän seulontaan. Suomessa seulontaan kutsutaan kunnasta riippuen 25–65- tai 30–60-vuotiaat naiset viiden vuoden välein.

– Kannattaa pitää mielessä, että kohdunkaulan syöpä on harvinainen. Monet sen mahdollisista oireista voivat viitata johonkin muuhun kuin syöpään, kertoo The Sunille Imogen Pinell Jo's Cervical Cancer Trustilta.

– Jos sinulla ilmaantuu oireita, kannattaa silti käydä lääkärissä, Pinell sanoo.

Yleisimmät kohdunkaulan syöpään liittyvät myytit

Kohdunkaulan syöpään ja syövän kehittymiseen liittyvään HPV-virukseen yhdistetään monia vääriä myyttejä. Imogen Pinell kumosi The Sunille niistä muutamia.

HPV-virus on harvinainen ja esiintyy vain niillä, kenellä on ollut useita seksikumppaneita

HPV-virus esiintyy jopa 80 prosentilla ihmisistä jossain heidän elämänsä vaiheessa. Usein ihmisen immuunisysteemi hävittää viruksen itsekseen, eikä henkilö saa koskaan tietää kantaneensa virusta.

HPV-viruksen voi saada ensimmäisestä seksikerrastaan, joten seksikumppanien määrällä ei ole väliä. Virus voi myös olla kehossa oireettomana vuosia, joten voit kantaa sitä, vaikka sinulla olisi ollut pitkään sama seksikumppani.

Irtosolukokeet testaavat kohdunkaulan syöpää

Irtosolukokeet eivät suoranaisesti testaa kohdunkaulan syöpää. Sen sijaan niissä seulotaan kohdunkaulassa tapahtuvia epänormaaleja muutoksia, jotka voivat myöhemmin kehittyä syöväksi. Se siis ehkäisee syövän syntyä, ei pelkästään havaitse jo puhjennutta syöpää.

Irtosolukokeen otto sattuu

Näytteenoton ei tulisi sattua. Useimmista se tuntuu vain hieman epämukavalta.

Jos näytteenotto pelottaa, voit keskustella asiasta hoitajan kanssa ennen koetta.

Vain nuoret voivat sairastua kohdunkaulan syöpään

Kohdunkaulan syövän riski kohdistuu kaikkiin naisiin, vaikkakin yli puolet sairastuneista on alle 45-vuotiaita. Syöpä voi silti iskeä minkä ikäiseen naiseen tahansa.

HPV-rokotteen saaneiden ei tarvitse osallistua seulontaan

HPV-rokote suojaa suurelta osalta papilloomaviruksen aiheuttamista syövistä. Se ei kuitenkaan suojaa kaikilta syöviltä, joten seulontoihin osallistuminen on rokotteesta huolimatta tärkeää.

Jos et saa vielä kutsuja seulontoihin, voit tarkkailla kehoasi mahdollisten oireiden varalta.

Lue myös:

    Uusimmat