Tampereen Tappara oli sortua asennevammaan tyvijoukkue Pelicansin vieraana Lahdessa. Päätöserän kiri kuitenkin puri ja tuloksena oli lahtelaisille tuttu tappio jääkiekkoilun SM-liigassa maalein 5-3 (1-2, 0-1, 4-0).
Pelicansilla oli tilaisuus mennä toisen erän lopun jäähysuman aikana jopa 4-1-johtoon, mutta joukkue ei kyennyt kahden miehen ylivoimalla maalia tekemään.
-Jo ottelun ennakkoasetelmaa leimasi uhkakuva. Se myös toteutui, sillä lahtelaiset pelasivat systemaattisen järkevästi ja me kurittomasti. Olen huolestunut muutamista pelaajistamme, jotka eivät tunnu tiedostavan vastuuta koko joukkueen menestyksestä. Onneksi pelimme loksahti uomiinsa kolmannessa erässä, sanoi Tapparan valmentaja Mika Saarinen.
Vieraiden takaa-ajon aloitti Kimmo Koskenkorva 3-2-kavennuksellaan. Hän muodosti yhdessä syöttäjinä kunnostautuneiden Arto Kukin ja Marko Mäkisen kanssa Tapparan vaarallisimman ketjun, jonka takana myös puolustaja Miska Kangasniemi teki tärkeän maalin.
Pelicansin kantti on vaikean syksyn jäljiltä kovilla. Joukkue pelasi jälleen pitkään hyvin, mutta vastustajan noustessa rinnalle iskee uskon puute.
-Kyse alkaa jo olla voittamisen pelosta. Liian monen pelaajan itsetunto alkaa olla ohut, arvioi lahtelaisten valmentaja Petteri Sihvonen.
Maalivahti Carl Grahn pelasi hienosti yhtä kauan kuin muukin joukkue, mutta ei ratkaisun hetkillä saanut puolustajilta riittävästi apua. Pelicansin vauhdikkain kolmikko oli Jani Keinäsen johtama kakkonen, jossa laidoilla pelasivat Tommi Hannus ja Lasse Jämsen.
Pelicans-Tappara 3-5 (2-1, 1-0, 0-4)
1. erä: 3.24 Jussi-Antti Reimari (Lasse Jämsen) 1-0, 13.47 Johannes Alanen (Marko Ojanen-Stefan Öhman) 1-1, 18.11 Jani Keinänen (Jämsen-Tommi Hannus) 2-1. Jäähyt: 19.33 Ossi-Petteri Grönholm P 2 min.
