Tanskan MM-paitojen valmistajalta protesti kisaisäntä Qatarille – "Emme halua olla näkyvissä"

Tanskan maajoukkue pelaa varsin pelkistetyissä pelipaidoissa vajaan kahden kuukauden päästä alkavassa jalkapallon miesten MM-lopputurnauksessa. Peliasut tuottava tanskalaisvalmistaja Hummel esitteli paidat ja kertoi, että "hillityt" paidat protestoivat osaltaan MM-järjestäjämaa Qatarin ihmisoikeustilannetta.

–  Halusimme välittää kaksinkertaista viestiä Tanskan maajoukkueen uusilla pelipaidoilla. Niitä inspiroi Tanskan EM-kulta vuodelta 1992, mutta ne ovat myös protesti Qataria ja sen ihmisoikeustilannetta kohtaan, Hummel viestitti Instagramissa.

– Siksi halusimme hillitä kaikki yksityiskohdat paidassa, mukaan lukien oman logomme ja ikonisen (maajoukkue)tunnuksen. Emme halua olla näkyvissä turnauksessa, joka on vaatinut tuhansia ihmishenkiä. Tuemme Tanskan maajoukkuetta täysillä, mutta se ei merkitse, että tukee Qataria isäntämaana. Uskomme siihen, että urheilun on syytä yhdistää ihmisiä. Ja kun se ei tee niin, haluamme tuoda sitä esille.

Tanskan kolmospaita kisoissa on musta, ja Hummel kuvaa värivalintaa "suremisen väriksi" muistaakseen työntekijöitä, joita on tietojen mukaan kuollut kisastadioneiden rakennustöissä.

MM-turnaus alkaa 20. marraskuuta ja loppuottelu pelataan 18. joulukuuta. Tanska pelaa alkulohko D:ssä Ranskan, Australian ja Tunisian kanssa. Avauspelissään Tanska kohtaa Tunisian 22. marraskuuta.

Lue myös:

    Uusimmat