Ruotsin Elliot Stroudin maajoukkueuran avausmaali hylättiin VAR-tarkastuksen jälkeen Romaniaa vastaan pelatussa Kansojen liigan avausottelussa. Stroud ja useat muut olivat kriittisiä tilanteesta ottelun päätyttyä.
Lue myös: Israelin pelaaja sai punaisen kortin maalituuletuksestaan
Stroud laukoi pallon komeasti verkkoon boksin ulkopuolelta. Ensin näytti siltä, että Ruotsi siirtyisi 3-1-johtoon. Pian kuitenkin ottelun erotuomari lähti katsomaan maalia edeltänyttä tilannetta videolta. Lopulta osuma hylättiin Isakin käsivirheen takia.
– Kuinka pitkälle pitäisi kelata taaksepäin? Se on naurettavaa. Tuntui siltä, että olimme pelanneet jo jonkin aikaa. On naurettavaa, kun pitää mennä tarkastelemaan pienimpiäkin yksityiskohtia. Silloin voi kelata taaksepäin kuinka pitkälle tahansa ja löytää virheitä kaikkialta, Stroud sanoi Expressenille.
Myös päävalmentaja Potterilla oli omat sanat sanottavanaan tilanteesta.
– Pidän siitä, että virheitä voi sattua ja että niiden kanssa on elettävä. Se kuuluu elämään. Jalkapallo lajina ja bisneksenä ei kuitenkaan pidä siitä. En usko, että jokaisen päätöksen tarvitsee olla täydellinen, sillä vaikka päätös olisi lopulta täydellinen tai teknisesti oikea, se vie mielestäni peliltä sen kauneuden, Potter sanoi.
– Kaikki luulevat hänen tehneen ensimmäisen maalinsa, upean maalin, ja stadionilla aisti, kuinka ihmiset tuntevat tulleensa hieman huijatuiksi, kun maali hylätään. Ja ymmärrän miksi, Potter totesi.
Alexander Isakin mielestä kyseessä oli epäoikeudenmukainen päätös. Lucas Bergvall puolestaan kertoi, ettei oikein ymmärrä tapahtunutta.
– untuu kuin he olisivat palanneet useita pelivaiheita taaksepäin. En ymmärrä tästä mitään, Bergvall sanoi.
Katso tilanne pääkuvan videolta.
