Tansanian vankilaruuhkaa helpotetaan vapauttamalla tuhansia vankeja – määräyksen takana vankeja sortanut kohupresidentti

Tansaniassa presidentti John Magufuli on määrännyt noin 5 500 vankia vapautettavaksi. Presidentti ilmoitti ratkaisustaan maan itsenäistymisen vuosipäivää juhlistavassa seremoniassa.

Populistipresidentti arvioi, että ratkaisu auttaa niitä vankeja, jotka on tuomittu pienistä rikoksista, joilla ei ole ollut asianajajaa tukenaan tai joilla ei ole ollut varaa maksaa sakkoja. Samalla maan vankiloiden ruuhkat hellittävät.

Tansanian vankiloissa on hallituksen mukaan tällä hetkellä noin 36 000 vankia, ja osassa vankiloista väkeä on aivan liikaa suhteessa niiden kapasiteettiin.

Presidentin toiminta vankeja kohtaan kohahduttanut aiemminkin

Magufuli nousi valtaan vuonna 2015 korruptiota vastaan taistelevana "kansan miehenä". Hän on kiertänyt täpötäysiä vankiloita ja määrännyt viranomaisia vapauttamaan vangit, jotka ovat olleet telkien takana pitkiä aikoja ilman oikeudenkäyntiä.

Presidentti ei kuitenkaan ole aina ollut vankien ylin ystävä. Viime vuonna ihmisoikeustarkkailijat arvostelijat Magufulia, kun tämä oli määrännyt vangit töihin ympäri vuorokauden ja ehdottanut, että vankien olisi kasvatettava oma ruokansa ja että laiskoja vankeja voisi potkia.

Oppositiota kuritettu Magufulin vallan alla

Magufulin valtavaa huomiota keränneet julkiset esiintymiset ovat vahvistaneet presidentin mainetta järkevänä johtajana joidenkin tansanialaisten keskuudessa. Toiset ovat kuitenkin huolissaan presidentin impulsiivisuudesta ja haluttomuudesta ottaa vastaan arvostelua.

Yhdysvallat ja Britannia ovat ilmaisseet huolensa oikeusturvan heikkenemisestä Magufulin vallan aikana. Presidentin vastustajia on säännöllisesti pidätetty ja joitakin opposition aktivisteja on kidnapattu ja pahoinpidelty.

Pääoppositiopuolue Chadema nousi maanantaina ensimmäistä kertaa juhlapäivän lavalle yhdessä Magufulin kanssa. Puolueen johtaja Freeman Mbowe vetosi presidenttiin, jotta tämä palauttaisi demokratian ja ilmaisunvapauden Tansaniaan.

Maassa valitaan ensi vuonna uusi presidentti. Magufuli ei ole vielä ilmoittanut, aikooko hän ehdolle.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja