Tamperelaishyökkääjältä odotetaan suuria tekoja SM-liigassa: ”Toive, että tekisi kansainvälisen läpimurron” – asiantuntijat nostavat kaksi mestarisuosikkia ylitse muiden

2:16
Tulosruut: Rauman Lukko lähtee SM-liigan alkavaan kauteen yhtenä ennakkosuosikkina.

C Moren jääkiekkoasiantuntijat ovat kertoneet ennakkonäkemyksiään torstaina alkavasta SM-liiga-kaudesta. 

MTV Urheilu kysyi asiantuntijoilta kolmea asiaa:
1. Kuka on kovin mestarisuosikki?
2. Kuka on liigakauden kiinnostavin pelaaja?
3. Mistä tulee liigakauden kovin yllätys?

Gallupiin vastasivat asiantuntijat Ismo Lehkonen, Sami Kapanen, Lasse Kukkonen, Karri Kivi, Pekka Saravo sekä myös uudistetusta Hockey Nightista tutut Ari Vallin ja Siim Liivik.

Kovin mestarisuosikki

Lehkonen: Oulun Kärpät
Heillä on kulttuuri runkosarjan kärjessä olemiseen ja menestymiseen pudotuspeleissä, millä on valtava merkitys. Joukkuueessa on hyvä ikärakenne, ja paljon pelaajia, jotka ovat motivoituneita viemään homma päätyyn asti. Hyvä balanssi: valmennus, rekrytointi, omat kasvatit ja pelitapa. 

Kapanen: Rauman Lukko
Lukko oli viime keväänä todella vahva. On ollut paljon muutoksia joukkueessa, mutta rekryt näyttäisivät jälleen kerran laadukkailta ja joukkueen koostumus on aika hyvä. Laajuus joukkueessa on kova. Laittaisin latini tällä hetkellä Lukkoon.

Kivi: Rauman Lukko
Vahva pelillinen identiteetti by Pekka Virta.

Kukkonen: Oulun Kärpät
Siellä on hyvä porukka kasassa niin kuin tietysti on aina. Paljon odotan myös Lukolta ja Ilvekseltä ja tietysti Tapparaltakin. Helsingissä IFK:lla on hyvä joukkue. Todella hyvä kilpailutilanne on SM-liigassa.

Liivik: Oulun Kärpät
Vahvoina haastajina Lukko ja IFK. Kärpät on niin vahva edelleen. Olen kuullut, että siellä on hyvä pöhinä päällä. Nälkä mestaruuden häviämisen jälkeen on edelleen kova. Heillä on myös minusta liigan vahvin puolustus. Lukolla oli hyvä draivi. Puheet ovat olleet kovia, nyt on aika lunastaa. IFK:n pitää myöskin alkaa lunastaa. Siellä on koutsilla (Jarno Pikkarainen) ollut aikaa marinoida hommaa, nyt pitää näkyä tuloksia myös.

Saravo: Oulun Kärpät
Erinomainen tilanne on se, että haastajia on paljon. Tampereelta kaksi, Raumalta Lukko ja miksei IFK. Mutta laittaisin silti Kärpät suosikiksi.

Vallin: Rauman Lukko
Ovat pystyneet paikkaamaan hyvin lähteneitä pelaajia. Paketti on hyvin kasassa. Hyvää työtä muutama vuosi takana. Käyrät ovat ylöspäin. Voisi tuoda vähän vaihtelua mestareiden tylsyyteen. HPK vähän rikkoi sitä kaavaa, mutta samat joukkueet ovat olleet pitkään  kärkikahinoissa.

Kiinnostavin pelaaja

Lehkonen: Juuso Pärssinen, TPS
Hän astui eturiviin viime kaudella keväällä ja huomasi, että pärjää. Hän on tehnyt jo monta vuotta kärsivällisesti töitä ja oivalsi viime loppukaudella kuinka hän pystyy pelissä yksittäisissä vaihdoissa pelaamaan oman taitotason jääkiekkoa. Kesällä näin sen, että aina kun hän ilmestyy paikalle, muiden pelaajien taso nousee. 

Kapanen: Anton Levtchi, Tappara
Itselleni kiinnostava pelaaja. Olen seurannut häntä omasta A-juniorivalmennuskaudestani lähtien ja odottanut todellista läpimurtoa. Viime vuonna oli jo paljon hyvää ja varsinkin alkukausi oli todella räväkkä. Jollain muotoa odottaisin, että nyt tulisi läpibreikkaus eliittiin.

Kivi: Eemeli Suomi, Ilves
Maapallon kokoinen sydän.

Kukkonen: Eemeli Suomi, Ilves
Suomi oli viime kaudella parhaita pelaajia SM-liigassa. On sellainen toive, että tekisi kansainvälisen läpimurron. Liigassa läpimurto on varmasti tehty, mutta vielä tulisi hyppäys seuraavalle tasolle.

Liivik: Aatu Räty, Kärpät ja Samuel Helenius, JYP
Nuoria, nälkäisiä äijiä. Varausikään tulossa. Tykkään nuorista. He ovat sellaisia, keitä pitää ehdottomasti seurata. Isolle yleisölle vielä ehkä ei niin tuttuja hahmoja. Se on mielenkiintoista.

Saravo: Vili Saarijärvi, Lukko
Näin yhden pelin Tampere Cupissa, teki heti vaikutuksen. Tajusin, että tämä kaveri on sellainen, että tulee tekemään hienoa jälkeä. Pelaa hienoa kiekkoa rohkeasti ja likkuu upeasti. Häntä on varmasti ilo seurata tällä kaudella.

Vallin: Daniel Audette, Lukko
Olen kuullut hänestä aika paljon. Tehnyt kovaa jälkeä AHL:ssä. 

Kauden yllätys

Lehkonen: Vaasan Sport
Risto Dufva on saanut rauhassa rakentaa joukkuettaan saavuttuaan Puolasta. Hänellä on tieto siitä, millaisella pelillä, pelaajistolla ja tyylillä hän hakee SM-liigassa erilaisuuden. Hän teki hyvät ratkaisut hankkiessaan kokeneita duunaripelaajia, jotka ovat hänelle tuttuja. Tätä kautta hän pystyy luomaan pelitavan, jolla joukkue pärjää kotona ja vieraissa. 

Kapanen: Aiempaa kovempia nimiä SM-liigaan
Uskoisin, että tulee olemaan monella tavalla poikkeuksellinen kiekkokausi. Tällä hetkellä on niin paljon epävarmuutta Pohjois-Amerikan kiekon suhteen, että ilmiönä voi olla, että meillä on alati kasvavaa tarjontaa pelaajamarkkinoilla isommista ja isommista nimistä, jos kaudet eivät ala pyörähtämään käyntiin. Jos näyttää, että kautta ei ole tai se siirtyy pidemmälle, alammeko nähdä jopa yhdensuunnansopimuksen NHL-pelaajia, jotka haluavat ylläpitää jonkinlaista virettä. Heitän ihan hatuista, mutta vaikka Rasmus Ristolainen. Buffalo ei ole pelannut maaliskuun  jälkeen. Miten pitkälle mennään ilman kiekkoa? Voi olla, että saattaa tulla miniversio työsulkukaudesta, että nähdään todella kovia nimiä. Jos AHL ei ala, markkinoilla on satoja pelaajia, jotka etsivät itselleen toimeentuloa. Sitä kautta joukkueiden rakenteet ja koostumukset saattavat vaihtua aika paljon.

Kivi: Porin Ässät
Sarjataulukossa yllättävän korkealla. Vahva, tasainen joukkue.

Kukkonen: KalPa
Heillä on aika hyvä keskikaista. Uskon, että he pystyvät yllättämään monia ja pelaamaan positiivisen kauden. Uskon, että taistelee play off -paikasta. Voi olla tietyllä tavalla tämän vuoden KooKoo, että taistelevat suorasta play off -paikasta. Siellä on hyviä nuoria pelaajia. Erittäin hyvä roolipelaaja Humalojan Miska meni sinne. Minulla on positiiviset odotukset Kuopion suunnalta.

Liivik: Mikkelin Jukurit
Jos KooKoo viime vuonna yllätti, toivoisin, että nyt olisi vähän saman kaltaista. Jos Jukurit pääsisi yllättämään positiivisella tavalla. Niillä on ollut vaikea pre season koronan takia. Jos sieltä tulisi nyt sitten tekoja.

Saravo: TPS:n tasonnosto viime kaudesta
Olen aika varma, että TPS tulee kärjen tuntumaan kärkkymään tällä kaudella. Erittäin mielenkiintoiset pelaajahankinnat. 3 vs. 3 -turnauksessa pääsi hyvin seuraamaan pelaajia. Esimerkiksi Ruslan Ishakov on sellainen, jonka olisi voinut nostaa pelaajavalintaan. Todella näppärä kaveri ja teki vaikutuksen. Uusia mielenkiintoisia pelaajia ja ehkä jopa tärkein tekijä: Juhani Jasu harvoin pelaa sellaisessa joukkueessa, joka ei pärjää. Voiton takuumies Juhani Jasu – ilman paineita kauteen.

Vallin: Eteenpäin puolustaminen tuottaa tulosta myös keväälläKeväällä yleensä menee vähän peruutteluksi, kun on kausi yritetty eteenpäin puolustamista. Runkosarjassa se on vielä toiminut. Jos se nyt toimisi myös pudotuspeleissä. En tiedä uskonko siihen, mutta toivoisin, että tulisi vähän erilaisuutta siihen. Se voisi olla se yllätys, jota kukaan ei odota. Moni sitä varmaan lähtee yrittämään.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja