Tampere on sijoittunut toista vuotta putkeen kärkipaikalle suomalaisten kaupunkikeskustojen elinvoimavertailussa. Helsinki ja Turku ylsivät seuraaville sijoille.
Tampereen keskustan elinvoimaisuuden taustalla ovat kaupungin viime vuosien suuret keskustainvestoinnit sekä vilkas tapahtumatuotanto. Tampereen areena, Ratinan kauppakeskus sekä viime vuonna valmistunut Tammelan stadion sijaitsevat kaikki noin kilometrin säteellä keskustasta ja tukevat siten sen elinvoimaa. Lisäksi elinvoimaa lisää myös ratikka, joka mahdollistaa ihmisten sujuvan liikkumisen keskustaan.
Elävät kaupunkikeskustat -yhdistys julkaisee vuosittain keskustojen elinvoimatiedot. Elinvoimalaskennassa laitettiin tänä vuonna järjestykseen 35 kaupunkikeskustaa.
Kaupunkikeskustojen elinvoimamittaus perustuu liiketilojen seurantaan. Mittauksessa keskusta on sitä elinvoimaisempi, mitä vähemmän siellä on tyhjiä liiketiloja ja mitä enemmän lauantaina auki olevia kauppoja sekä ravintoloita.
Lisäksi mittaustulokseen vaikuttavat kilometrin säteellä keskustasta asuvien ihmisten määrä sekä asukaslukuun suhteutettu elinvoimaluku.
Etätyö heikentänyt elinvoimaa
Keskustojen elinvoima on keskimäärin heikentynyt Suomessa viimeisen kolmen vuoden aikana. Elinvoimamittauksen laskennasta vastaava keskusta-asiantuntija Martti Wilhelms kertoo korona-aikana yleistyneen etätyön vaikuttavan voimakkaasti kaupunkikeskustojen asiointimääriin.
– Helsingin keskustan elinvoima on kärsinyt isoista kaupungeista eniten etätyön lisääntymisestä. Kysymys ei ole pelkästään siitä, että ihmiset jättävät tulematta lounaskuppiloihin, vaan myös siitä, etteivät ihmiset asioi työmatkalla keskustassa.
Helsingin keskustan elinvoimaan vaikuttaa myös kaupungin monikeskuksisuus. Helsingissä kattavat palvelut löytyvät useista eri keskuksista, minkä vuoksi ihmisillä ei ole tarvetta suunnata ydinkeskustaan asioimaan.
– Yleisesti kaupunkien tulisi muistaa, että kauppaa löytyy joka puolelta. Investoinnit vapaa-ajan viettoon ja kulttuuriin tekevät keskustoista houkuttelevampia kuin yksittäiset kauppakeskukset. Keskustan houkuttelevuuden kautta onnistutaan kasvattamaan myös kauppojen asiakasmääriä, sanoo Wilhelms.
Porvoo ylsi pienemmistä kaupungeista korkeimmalle sijoittuessaan mittauksessa viidenneksi. Porvoon keskustassa tyhjien liiketilojen osuus on suomalaisista kaupungeista matalimmalla tasolla.
– Porvoon keskustan elinvoimaisuuteen vaikuttaa torin laidalla sijaitseva hypermarketti, joka tuo keskustaan laajat palveluvalikoimat sekä hyvät pysäköintijärjestelyt. Elinvoimaisuutta lisää myös Porvoon vanhakaupunki, joka houkuttelee keskustaan väkeä ympäri vuoden, Wilhelms sanoo.
Porvoon lisäksi kolmessa vuodessa keskustojensa elinvoimaa ovat onnistuneet nostamaan Hyvinkää, Tornio-Haaparanta, Loimaa ja Maarianhamina.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää