Mainos

Tampereella rajuja taklauksia ja suihkukomennus – SM-liigan sensaatiovahti tulitettiin vaihtoon alle 30 minuutissa Lahdessa

10:00

Ilves otti täydet kolme pistettä, kun se kukisti 4-2-lukemin Kookoon Tampereella.

Pääkuvan videolla Tulosruudun kuvaa Liiga-kierrokselta.

Ottelussa nähtiin muutama raju taklaus, kun muun muassa KooKoon Juha-Pekka Haataja taklasi Ilveksen Olli Vainiota suihkukomennuksen arvoisesti.

Kookoo johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen 1-0-lukemin, mutta Ilves teki toisessa erässä kolme maalia, kun Samuli Vainionpää, Arttu Ruotsalainen ja Joona Ikonen onnistuivat maalinteossa. 

Ikonen teki vielä kolmannessa erässä toisen maalinsa ottelussa, ja muutti loppulukemiksi 4-2. Näin ollen Ilves otti toisen perättäisen voittonsa ja nousi sarjassa kahdeksanneksi.

Pelicans otti 5-2-voiton HPK:sta Lahdessa ja katkaisi voitollaan kuuden ottelun tappioputkensa.

HPK:n maalivahti Emil Larmi otettiin vaihtoon Pelicansin kolmannen maalin jälkeen. Larmi on ollut läpi kauden vakuuttavalla tasolla ja oli ennen illan ottelua päästänyt neljässä edellisessä ottelussa vain yhden kiekon selkänsä taakse.

Pelicans johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen 1-0-lukemin ja teki toisessa erässä lyhyen ajan sisään kaksi maalia, kun Hannes Björninen ja Artturi Toivola onnistuivat maalinteossa.

Kolmannessa erässä HPK tuli kahden maalin päähän Otto Paajasen maalilla, mutta Hynek Zohorna teki 4-1-maalin. Zohorna vei Pelicansin vielä illan toisella maalillaan 5-1-johtoon, mutta Jere Innala kaunisteli lukemiksi 5-2.

Ässät katkaisi tappioputkensa, Lukko voitti Jukurit

Ässät katkaisi neljän ottelun tappioputkensa, kun se kukisti kotonaan SaiPan 2-1-lukemin.

Ottelun ensimmäinen maali syntyi toisessa erässä, kun Mikko Salmio katkaisi pitkän maalittoman putkensa. Salmio teki samalla tämän kauden ensimmäisen maalin sekä tehopisteen.

Niklas Peltomäki teki vielä kolmannessa erässä 2-0-osuman. Maali oli Peltomäelle hänen liigauransa ensimmäinen. Peltomäen maali jäi lopulta voittomaaliksi, sillä SaiPan Ahti Oksanen muutti viimeisellä sekunnilla lukemiksi 2-1.

Ässät jatkaa voitostaan huolimatta sarjan jumbona.

Rauman Lukko otti täydet pisteet Raumalla, kun se voitti Mikkelin Jukurit 2-1-lukemin.

Ottelun avauserässä nähtiin raju tilanne, kun Lukko-hyökkääjä Justin Danforth taklasi rajusti Jukurien 17-vuotiasta huippulupausta Mikko Kokkosta.

Kokkonen ei kuitenkaan loukkaantunut tilanteessa.

Ottelun ensimmäinen maali syntyi toisen erän loppuminuuteilla, kun Aaro Vidgren onnistui tekemään kauden toisen maalin.

Lukon toisen maalin ja voittomaalin teki Janne Keränen kolmannen erän alussa. Jukurien ainoan maalin teki Miika Roine.

 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.