Tämä hetki lehdistötilaisuudessa sai ministeriönkin hämilleen: Trumpin mukaan Beirutin räjähdys oli pommi-isku – "Olen tavannut joitain kenraaleitamme"

Trump möläytti lehdistötilaisuudessa Beirutin räjähdyksen olleen pommi-isku:"Olen tavannut joitakin kenraaleitamme" 0:30
Katso pätkä Trumpin lehdistötilaisuudesta yläpuolelta.

Presidentti on vakuuttunut siitä, että Beirutin räjähdyksen takana oli pommi-isku.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump välitti lehdistötilaisuudessa suruvalittelut libanonilaisille ihmisille ja otti kantaa pääkaupungissa tapahtuneeseen valtavaan räjähdykseen.

– Näyttää hirvittävältä iskulta, Trump möläytti.

Trump kutsui onnettomuutta sanalla "isku", koska hän uskoo kyseessä olleen tahallinen teko, joka olisi voinut johtua esimerkiksi pommista.

– Olen tavannut joitain kenraaleitamme ja he ovat sitä mieltä, että kyseessä ei ollut vain teollisuusonnettomuus. He uskovat, että kyseessä olisi ollut jonkinlaisen pommin aiheuttama isku, Trump kertoo.

Asiantuntijat eivät samaa mieltä presidentin kanssa

CNN:n haastattelemien, nimettömänä pysyvien puolustusministeriön asiantuntijoiden mukaan kyseessä ei ole mitään merkkejä siitä, että Beirutin isku olisi tahallisesti aiheutettu.

Paikalliset viranomaiset ovat myös kertoneet, että onnettomuutta ei tutkita pommi-iskuna.

Uusimpien tietojen mukaan räjähdys olisi tapahtunut ammoniumnitraattivaraston umpeen hitsaamisesta, joka olisi tehty varkauksien estämiseksi.

Katso videoklippi Trumpin lehdistötilaisuudesta yläpuolelta.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat