Tämä Bemareiden piilotettu toiminto on vaarassa kadota, koska niin harva tietää siitä
Muun muassa uudessa 3-sarjan farmarissa on takaikkuna, jonka voi avata vaikka peräluukun pitäisikin kiinni. BMW:n mukaan tämä pitkään sen autoissa ollut ominaisuus ei ole niin yleisesti tiedossa kuin he olivat itse uskoneet.
Jo vuosikymmenten ajan monissa BMW:n farmareissa, nykyisin myös katumaastureissa, on erikseen avautuva takaikkuna, joka mahdollistaa tavaroiden laittamisen takakonttiin ilman, että koko luukku olisi avattava.
BMW:n tuotejohtaja Stefan Horn kertoi hiljattain Autocarin haastattelussa, että toiminto oli vähällä jäädä pois uusimmasta 3-sarjan farkusta.
Hornin mukaan toiminto on hieman piilotettu. BMW:n asiakkaidenkin keskuudessa niin harva on siitä tietoinen, että hänen tiiminsä joutui taistelemaan pitääkseen sen myös uudessa 3-sarjassa. Ja toiminto saa lähteä, jos ihmiset eivät tiedä siitä.
Aiemmin tänä kesänä esitelty uusi kolmossarjan farkku on joka suhteessa edeltäjäänsä suurempi. Pituutta se on venähtänyt 76 milliä, leveyttä 16 milliä ja korkeuttakin 8 milliä. Akseliväli puolestaan on kasvanut yli 2,8 metriin.
3-sarjan Touring tulee tarjolle kuudella eri moottorivaihtoehdolla. Malliston huipulta löytyy M340i xDrive Touring, jossa kuusisylinterisestä bensamoottorista revitään irti 375 hevosvoimaa. Manuaalivaihteistoa ei ole tarjolla minkään moottorivaihtoehdon yhteydessä.
Lähde: Autocar
Uusimmat
-
12:09
Kuva: Prinssi Harry saapui todistamaan kustantajajättiä vastaan lontoolaisoikeuteen
-
11:54
Prinssi Harry tekee historiaa – ensimmäinen merkittävä Britannian kuninkaallinen, joka todistaa oikeudessa yli sataan vuoteen
-
11:54
Vanhus ajeli päin seiniä ja punaisia – poliisilla täysi työ ikäihmisen pysäyttämisessä
-
11:33
Kalle Rovanperä vastasi kritiikkiin – selvitti arvostelua saanutta tekoaan Sardinian MM-rallissa: "Voisi aiheuttaa vaaratilanteen"
-
11:27
Milloin sää viimein lämpenee? Meteorologi: "Tämä viikko on kaikista kamalimman näköinen"
-
11:22
Syytöntä sivullista ammuttiin silmien väliin Kokkolassa keskellä kirkasta päivää – kahta syytetään murhasta
-
11:22
Suurin osa patovallia näyttää huuhtoutuneen pois – MTV seuraa sotaa
-
11:02
Love Island -villalle saapui heti miesvahvistusta! Vili, 21, kertoo, miten aikoo hurmata itseään kiinnostavan tyypin
-
11:01
Stora Enson muutosneuvottelut päätökseen: 50 irtisanotaan Anjalankoskella
-
11:01
"Wow, wow, wow!" – Silminnäkijä kuvasi, kuinka tulvavesi virtaa maantasolla Ukrainassa
-
10:58
Työnantaja siirsi kohun keskelle joutuneen demarivaikuttaja Tage Lindbergin syrjään päivittäisestä työstä
-
10:55
Porin oudon lapsikaappauksen taustat ovat selvinneet poliisille – "Kyllä meillä ihan hyvä käsitys on"
-
10:45
Ukrainalaisyllättäjä aikoi lopettaa uransa Venäjän hyökättyä – takoo nyt huimaa tulosta maalleen: "Paras tapa auttaa"
-
10:41
Ukrainan sisäministeriön neuvonantaja: Kahovkan padon tuho voi vaarantaa Zaporizhzhjan ydinvoimalan
-
10:35
Ostitko tämän pakastetuotteen Prismasta? Ei kannata syödä – erä vedetään myynnistä
-
10:33
Säteilyturvakeskus vakuuttaa: "Zaporizhzhjan reaktorit ovat turvallisessa tilassa" – huojentava viesti myös suomalaisille
-
10:23
Ukrainan presidentti jakoi paljonpuhuvan drone-videon: Näin vesi virtaa valtoimenaan tuhotun padon lävitse
-
10:16
Otkesin tutkinta paljasti vaarallisen totuuden Espoossa romahtaneen kävelysillan kestävyydestä
-
10:15
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
10:10
Iskikö Leonardo DiCaprio, 48, jälleen silmänsä parikymppiseen malliin? Kaksikko kuvattiin yhdessä ökyjahdilla
-
Lataa lisää