80 % tämän Bemarin omistajista ei tiennyt autonsa olevan takavetoinen – iso muutos luvassa seuraavaan sukupolveen
Saksalaisvalmistajan kompakteimman mallin uusi sukupolvi tuo tullessaan perusteellisen muutoksen, johon suurin osa ostajista ei kuitenkaan tule kiinnittämään minkäänlaista huomiota.
BMW:n vuonna 2004 markkinoille tuoma 1-sarja on kokemassa historiansa suurimman muutoksen. Tähän asti takavetoisena valmistettu auto muuttuu kolmannen sukupolvensa myötä etuvetoiseksi.
Vaikka baijerilaisvalmistajan päätös on kuin märkä rätti monien BMW-entusiastien kasvoille, ei asialla tuskin ole suurta merkitystä valtaosalle mallin ostajista.
Vuonna 2010 BMW:n silloinen pääjohtaja Norbert Reithofer nimittäin paljasti, että neljä viidestä 1-sarjan omistajasta ei edes tiennyt autonsa olevan takavetoinen.
Lue myös: Häh, eikö neliveto korvaakaan talvirenkaita? Suomessa kuvattu video hämmästyttää maailmalla
Etuvetoisuus auttanee tuomaan kustannussäästöjä, sillä muutos mahdollistaa samojen alustaratkaisujen käyttämisen 1-sarjassa sekä Mineissä.
Etuvetoisten perusmallien lisäksi tarjolle on tietojen mukaan tulossa myös nelivetoisia xDrive-malleja.
BMW on myynyt 1-sarjansa sedan-versiota etuvetoisena jo vuodesta 2017, mutta ainoastaan Kiinassa.
Uusimmat
-
19:43
Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki avoimina Aamulypsy-ohjelman kulisseissa aikoinaan kyteneistä riidoista: "Kävelimme vuoron perään ulos studiosta"
-
19:30
Tutkijat selvittivät tyrannosauruksen viimeisen aterian: Kaksi vauvadinosaurusta
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
18:04
Hannes ja Netta Hyvönen odottavat lasta!
-
17:49
Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään!
-
17:35
Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"
-
17:25
Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
-
17:15
Suomen tunnetuin sirkus ja tivoli yhdistävät voimansa – johtaja aloitti oman kiertue-elämänsä jo viikon ikäisenä: "Naamasta näkyy, onhan se rankkaa"
-
17:11
Tyhjä tuoli odotti Nobelin rauhanpalkinnon saanutta vangittua aktivistia: "Iranin kansa voittaa sorron"
-
17:10
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaisdiplomaattia tiedustelutoimista ja korruptiosta
-
17:07
Englannin naisten liigassa hurja yleisöennätys – Arsenalin kotistadion lähes loppuunmyyty
-
17:06
Tukholmassa juhlitaan Nobel-voittajia – rauhannobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
17:02
Kumpi kolaroi autonsa, kumpi on ärsyttävämpi? Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki haastettiin leikkimieliseen testiin suorassa lähetyksessä
-
Lataa lisää