Tämä asia vakuutti Köpi Kallion lähtemään uudelleen mukaan Putoukseen: "Mietin kyllä hetken aikaa"
Köpi Kallio palaa Putoukseen ohjelman 16. tuotantokaudella.
Putous palaa alkuvuonna tv-ruutuihin jo 16. tuotantokauden voimin. Tulevalla kaudella sinipaitoihin pukeutuu kaksi ohjelmassa debytoivaa tähteä sekä neljä aiemmilta kausilta tuttua putouslaista, joista yksi on juontajanakin tunnettu Juuso "Köpi" Kallio.
Kallio tähditti viime keväänä esitettyä Putouksen 15. kautta ja debytoi samalla ohjelman näyttelijänä. Ensimmäinen kausi oli hänelle hieno kokemus, kuin lämmin halaus, joka jätti jälkeensä paljon hyviä tunteita. Nyt Kallio suuntaa kohti toista Putous-kauttaan hyvissä tunnelmissa.
– Tämä porukka oli tietysti sellainen, joka siivitti siihen, että päätin lähteä vielä toiselle kaudelle. Jos olen ihan rehellinen, niin mietin kyllä hetken aikaa, että onko minulla vielä jotain annettavaa. Tulin kuitenkin sitten siihen tulokseen, että kyllä sitä vielä sketsiä haluaa tehdä kansalle, hän kertoo MTV Uutisille.
Edellisellä Putous-kaudella Kallion sketsihahmo Kari Mutanen sijoittui Vuoden sketsihahmokilpailussa toiselle sijalle. Edelliskauden menestys ei kuitenkaan ole näyttelijän mukaan omiaan luomaan paineita tulevalle Putous-taipaleelle.
– Minun elämäni ei ole kauheasti muuttunut sketsihahmokilpailun menestyksen myötä, enkä usko, että se olisi kauheasti muuttunut, vaikka olisin tippunut ensimmäisenä. Se on kuitenkin vain yksi osa sitä ohjelmaa, hän tuumaa.
Edelliskaudella Kallion sketsihahmossa, porilaisessa liikunnanopettajassa Kari Mutasessa ilmenivät sekä kotiseuturakkaus että keski-ikäisen miehen woke-kulttuuriin kurkistaminen. Tällä kertaa Kallio haluaa kertomansa mukaan tehdä sketsihahmokilpailussa jotain erisuuntaista.
Tulevalla Putous-kaudella sketsihahmokilpailu uudistuu ensimmäistä kertaa sarjan historiassa. Uudistuksen myötä ohjelman tekijät lupaavat tarjota kotikatsojille tuplasti enemmän hahmoja. Uudistetun hahmokilpailun kulku ja sisältö paljastetaan kotikatsojille kauden ensimmäisessä suorassa lähetyksessä.
Kallion mielestä kyseessä on hyvä muutos, joka voi terävöittää yleisölle sitä, että sketsihahmokilpailu on vain yksi osa koko Putous-kokonaisuutta. Muutos voi Kallion mielestä muistuttaa yleisöä myös siitä, ettei sketsihahmokilpailu ole niin totinen kamppailu kuin osa saattaa luulla. Hän ajattelee, että uudistus voi tehdä koko sketsihahmokilpailusta jännittävämmän ja impulsiivisemman.
Putous 20.1. alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla!
Uusimmat
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
Lataa lisää