Tulevalla Putous-kaudella nähdään vanhoja konkareita ja uusia kasvoja.
Putous palaa ruutuihin ensi tammikuussa jo 16. tuotantokauden jaksoin. Tulevalla kaudella nähdään tuttuun tapaan sketsiviihdettä, mutta myös uudistuksia.
Sketsihahmokisan uudistuksen myötä näyttelijät valmistelevat kautta varten kaksi sketsihahmoa yhden sijaan. Kyseiset sketsihahmot osallistuvat kahdessa ensimmäisessä jaksossa nähtävään alkukarsintaan, jossa kotikatsojat saavat päättää kumpi sketsihahmoista jatkaa varsinaiseen hahmokilpailuun. Jatkoon valitaan yhteensä kuusi sketsihahmoa, joista yksi kruunataan kauden päätteeksi Vuoden sketsihahmoksi 2024.
Ruudussa nähdään myös kaksi uutta ohjelmaosiota Pokkakoe ja Kierrepallo.
Uuden Putous-kauden juontaa edellisellä kaudella juontajan saappaisiin hypännyt Niina Lahtinen. Uudeksi house bandiksi hyppää kolmihenkinen Törkypojat.
Ohjelman ohjaajana ja toisena vastaavana käsikirjoittajana jatkaa edellisen kauden tapaan Antti Tuomas Heikkinen. Putouksen vastaavana käsikirjoittajana jatkaa Frans Åkerberg.






