Tältä upea verikuu näytti eri puolilla Suomea! Kokosimme kuubongaajien kuvat: "Haminaan tuli kansainvaellus"
Suomessa nähtiin viime yönä harvinainen verikuu. Suomalaiset olivat lähteneet sankoin joukoin katsomaan, miltä vuosisadan toisiksi pisin kuunpimennys näyttää. Kaikki eivät kuitenkaan päässeet nauttimaan tästä luonnonilmiöstä, koska luontoäiti päätti juuri h-hetkellä peittää taivaan pilvillä.
Video: Yritimme kuvata kuunpimennyksen, mutta valitettavasti pilvet tulivat tielle – Ursan tiedottaja Anne Liljeströmin haastattelu kuitenkin onnistui: "Mikä nyt on, ujosteleeko kuu?"
Yksi kuuta varta vasten kuvamaan lähteneistä oli Helsingissä asuva Heikki Innanen.
– Kymmeneltä olin jo kytiksellä ja toteamassa sen, että taivas vetäytyi pilveen, Tenholassa kuuta kuvannut Innanen kertoo.
Hänellä oli kännykässä tähtiohjelma, josta näkyi kuun liikkeet ja sen oletettu suunta. Tämän avulla Innanen pystyi arvioimaan, missä korkeudessa kuu on suhteessa taivaanrantaan.
– Päätin istua ja ajattelin, että hyvällä tuurilla tulee joku rako, josta kuu voi näkyä.
Ja sieltähän sellainen rako ilmestyi.
Myös Satu Manninen päätti päätti lähteä katsomaan kuunpimennystä miehensä Ville Rintaniemen kanssa Haminan tervasaaren sillalta.
– Naureskelimme, että Haminaan tuli kansainvaellus, kun kaikilla otollisilla paikoilla oli paljon väkeä, Satu kertoo MTV Uutisille.
Pariskunta odotteli kuuta noin kaksi tuntia ja he olivat juuri luovuttamassa, kun pilven takaa alkoi pilkottaa punainen verikuu.
– Olihan näky upea, tosin pilviä oli sen verran, ettei kuu sen vuoksi ihan oikeuksiinsa päässyt.
Uusimmat
-
17:24
Äiti yritti tappaa lapsensa ja itsensä Tammelassa vuonna 2017 sytyttämällä kodin tuleen – "Olosuhteet huomioon ottaen äiti muistaa liian vähän"
-
17:23
Ukrainan mukaan Venäjä rakentaa uutta rautatieyhteyttä miehitetyille alueille – MTV seuraa sotaa
-
17:01
Analyysi: Juhliko Ukraina onnistumistaan liian aikaisin – vai yrittääkö Venäjä taas vedättää?
-
16:56
Tukes MTV:lle: Suolahapon säilytys varaosa-autossa ei kuulosta säännösten mukaiselta – poliisi alkoi tutkia Tuusulan myrkkyvuotoa
-
16:52
Media: Kari Jalosta lähestytty – hänet halutaan huippupestiin
-
16:38
Vaarallisen aineen vuoto päättynyt Tuusulassa – tilanne ei aiheuta enää vaaraa
-
16:34
Mikon lapsi kohtasi suden yksin koulukyytiä odottaessaan: "Susi kuuluu luontoon – mutta jos jotain sattuisi, voidaan vain jossitella"
-
16:33
Perheen eväshetki keskeytyi ahneen vieraan takia – äidin kylmänviileä toiminta tilanteessa tallentui kameralle
-
16:30
Suora lähetys Estonia-sarjan punaiselta matolta noin kello 17 alkaen – seuraa tunnelmaa tästä
-
16:13
PMMP:n festarikeikat saivat ihmiset suunniltaan: "Missä on fanien kunnioitus?"
-
16:10
Harryn ja Meghanin avustajien tarjoama sopimus pöyristyttää – peruskoululaisia kiellettiin esittämästä negatiivisia kommentteja parista
-
16:05
Eduskunta hyväksyi vammaispalvelulain lykkäämisen – hallituksen ja opposition rivit pysyivät yhtenäisinä
-
16:01
Askolan yläkoululla Uudellamaalla poikkeuksellinen väkivallanteko – yksi ambulanssilla sairaalaan
-
15:58
Taksiliitto hämmästelee Suomen viranomaisten Yango-päätöstä: "Valitettavasti sama sinisilmäisyys näkyy"
-
15:58
Yllätyskäänne Pekka Katajan jutussa korkeimmassa oikeudessa: Avunannosta murhan yritykseen tuomittu mies määrättiin vapautettavaksi
-
15:42
Tommi Tikka rymisteli jo toisen suihkukomennuksen Ruotsissa
-
15:38
Metropolia vaati opiskelijoita allekirjoittamaan sopimuksen, jotta koulun valtaus sai jatkua yön yli – "Protesti ei ole protesti, jos siihen kirjoitetaan lupalaput"
-
15:37
Jäätikkötulvat uhkana Norjassa jo nyt – muutosnopeus riippuu ilmastotoimien suunnasta: "Mahdollisuus tuhoihin valtava"
-
15:30
Yle aloittaa kahdet muutosneuvottelut
-
15:25
Parkissa olleesta rekasta vuoti myrkyllistä happoa koulun lähellä – näin evakuoitujen lasten vanhemmat kommentoivat tapahtunutta
-
Lataa lisää