Kotkan edustalla Kaakkois-Suomessa nähtiin lauantai-iltana hieno sääilmiö, kun meren ylle muodostui samanaikaisesti kaksi trombin sukuista vesipyörrettä.
Minna Palmu raivasi lauantai-iltana vähän ennen kymmentä tavaroita ulkoa sateelta suojaan mökillään Kotkassa, kun lähistöllä olevan saaren takaa ilmestyi ensin yksi ja pian sen perään toinen korkea vesisuikero.
– Katsoin sivusilmällä ensimmäisen tultua esiin, että mikä ihme tuolla on, tuommoinen putki taivaalla, Palmu kertoo MTV Uutisille.
Ilmiö oli näkyvissä noin kymmenen minuuttia ennen kuin se siirtyi merta myöten toisen saaren taakse.
Palmu kertoo nähneensä samanlaisia "trombeja" merellä samassa paikassa aiemminkin, mutta ensimmäisen kerran niitä ilmaantui kaksi.
– Koko ikäni olen ollut merellä, ja muutamia on tullut nähtyä. Joskus niistä on kuulunut huminaakin, Palmu kommentoi MTV Uutisille.
Ihan lähelle pyörteet eivät nyt osuneet, vaan väliin jäi kilometrejä.
– Kokemus oli ihan mahtava ja erityisen jännää oli nähdä, miten ne liikkuivat ja näyttivät menevän myös ikään kuin ristiin.
Palmun mökki sijaitsee Haapasaaren Pitkäluodossa, jossa hän viettää kesälomat ja muun vapaa-ajan sulan aikana.
– Siellä näkee sään vaihtumisetkin ihan eri tavalla kuin mantereella.
