Postia voi lähettää pian Pride-merkillä.
Posti julkaisee keskiviikkona 6. toukokuuta Eero Lampisen suunnitteleman Pride-postimerkin.
Postimerkissä marssii kirjava joukko sateenkaarilipun väreissä. Sillä juhlistetaan yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.
– Haluamme olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja tuntea kuuluvansa joukkoon, Postin vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Anna Storm sanoo.
– Pride ei pelkästään kannusta suvaitsemaan erilaisuutta, vaan juhlistaa sitä. Eroista huolimatta marssimme kohti yhteistä tavoitetta tulla nähdyksi ja ymmärretyksi. Pride on myös tilaisuus muistaa ja kunnioittaa heitä, jotka ovat taistelleet oikeuksiemme puolesta, Eero Lampinen lisää.

"Haluan korostaa toisen jalkoihin asettumista"
Kutsu suunnittelemaan Pride-postimerkkiä innosti marginaalihahmoista ja -ilmiöistä kiinnostunutta Lampista. Uutta oli postimerkin pieni koko.
– Oli uudenlainen haaste mahduttaa koko sateenkaarivähemmistöjen kirjo pieneen postimerkkiin. Silti sen tuli olla selkeä ja nopeasti tulkittava, Lampinen selittää.
Lampinen on hakenut merkin psykedeeliseen tyyliin innoitusta 1960–70-luvuilta. Ensimmäiset Pride-kulkueet marssittiin jo 70-luvun alussa Yhdysvalloissa.
Postimerkin ihmishahmoissa on Lampisen mukaan viitteitä esimerkiksi suomalaisen sateenkaarihistorian ikonista, Tom of Finlandista, sekä drag queeneista.
– Kengät ovat isossa roolissa, sillä haluan korostaa toisen jalkoihin asettumista. Nykyisessä maailmantilanteessa toisen kokemuksen ja näkökulman ymmärtäminen olisi tärkeätä, Lampinen sanoo.

