Muistatko Jurassic Park -elokuvan lapsitähdet? Tältä he näyttävät nykyään

Steven Spielbergin ohjaamasta hittielokuva Jurassic Parkista tulee kuluneeksi 26 vuotta. 

Muistatko vielä vuonna 1993 ensi-iltansa saaneen Jurassic Park -elokuvan? 

Steven Spielbergin ohjaamassa elokuvassa nähtiin liuta megatähtiä, kuten Sam Neill, Laura Dern ja Jeff Goldblum. Elokuvan lapsinäyttelijät Ariana Richards ja Joseph Mazzello paistattelivat aikuisten kollegojensa tavoin parrasvaloissa.

Useita palkintoja Lexin roolista voittanut Ariana Richards tienaa nykyisin leipänsä taidemaalarina, joka matkustaa ympäri maailmaa maalaamassa ja esittelemässä töitänsä.

Richards kertoi viime vuonna tuoreimman Jurassic Park -elokuvan ensi-illassa, että hänet tunnistetaan edelleen kadulla. 

– Joskus ihmisiltä vie hetki tajuta, mutta yllättävää kyllä, minut tunnistetaan edelleen Lexinä, hän kuvaili Us Todaylle.

Arianan rinnalla Jurassic Parkissa nähty Joseph Mazzello (Tim) on puolestaan jatkanut elokuvamaailman parissa. Hänet nähtiin viime vuonna ensi-iltansa saaneessa Bohemian Rhapsody -elokuvassa. Hän muisteli elokuvan pressikiertueellaan myös rooliaan Jurassic Parkissa. 

– Kun luin käsikirjoituksen ensimmäistä kertaa, pelkäsin kuollakseni, hän muisteli Today-julkaisulle.

Jurassic Park -elokuvan laptsitähtiä muisteltiin MTVuutiset.fissä edellisen kerran vuonna 2015.

Lue myös:

    Uusimmat