Talouskasvu jatkaa nousukiitoaan – Asiantuntijat: ”Suomessa vallitseva pessimismi saa väistyä”

Markkinaraati: Talouskasvu on vahvistunut 7:28

Suomen taloudella näyttää pyyhkivän erityisen hyvin. Tuloskasvu käynnistyi kevään aikana laajalla rintamalla, eikä negatiivisia tulosvaroituksia ole ensimmäisen neljänneksen ajalta annettu. Talouskasvu onkin ollut niin Suomessa kuin Euroopassakin myönteistä.

Huomenta Suomen markkinaraadissa asiantuntijat uskovat pörssin ennätysvauhdin jatkuvan ainakin vuoden loppuun asti.

– Menemme todella vauhdikkaasti pitkästä aikaa ja se on ilo. Matemaattisestikin voi laskea, että se menee tuonne kahteen prosenttiin ja tullaan siihen realiteettiin, hyvä että tämä Suomessa ikuisesti vallitseva pessimismi saa väistyä, Taalerin salkunhoitaja Mika Heikkilä hehkuttaa Kauppalehden uutispäällikkö Janne Pöystin ja Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeren nyökytellessä vieressä.

Vaikka talouskasvu näyttääkin tällä hetkellä myönteiseltä, varoituksen sanakin on jo annettu. Lounasmeren muistuttaakin, että positiivisesta tilanteesta huolimatta malttia tarvitaan edelleen.

– Varoitus liittyy siihen, että pitäisi olla malttia jatkaa säästöjä ja muita toimia, joiden avulla kasvuvire on löydetty, Lounasmeri selittää.

Positiivinen vireen ylläpito vaatiikin toimia.

– Nousukauden aikana aina helpompi tehdä rakenteellisia uudistuksia, joten nyt tilanne ei tarkoita sitä, ettei tarvitsisi tehdä mitään, Heikkilä huomauttaa.

Asiantuntijoiden arvion mukaan nousukiito ei olekaan vielä ohi.

– Olemme nyt pörssinousun enemmän loppupuolella kuin alkupuolella, mutta lopussa me emme vielä ole, Heikkilä toteaa.

 

Lue myös:

    Uusimmat