Talouselämä: Finnair hukkasi lentomatkustajan tavaroita – ei suostunut maksamaan yli 1 300 euron kadonneita matkatavaroita

Matkustajan yli 1 300 euron arvoiset matkatavarat katosivat matkalaukusta Finnairin käsittelyssä. Puhelimitse tehty katoamisilmoitus ei lentoyhtiölle kelvannut, vaan asiaa ryhdyttiin ratkomaan oikeudessa.

Talouselämän mukaan matkustajalla oli vakuutus matkatavaroilleen, ja tavaroiden kadottua hän soitti samana päivänä Finnairille. Lentoyhtiön edustaja kirjasi ilmoituksen kadonneista tavaroista sähköiseen järjestelmään ja matkustaja sai ilmoituksestaan kirjallisen todistuksen.

Vakuutusyhtiö korvasi hävinneiden tavaroiden arvon matkustajalle, mutta Finnair kuitenkin kiisti vakuutusyhtiön korvausvaatimuksen. Lentoyhtiön mielestä matkustajan vahinkoa koskeva muistutus ei ollut kirjallinen, vaikka Finnairin edustaja oli sen järjestelmään kirjannut, lehti kertoo.

Asia eteni läpi kaikkien oikeusasteiden

Asia vietiin käräjille, jossa oikeus katsoi Finnairin tapaan, ettei työntekijän kirjaus ollut kirjallinen muistutus.

Hovioikeus taas katsoi, että Finnairin sivuilla olevissa ohjeissa vahinkoilmoituksen ja kirjallisen muistutuksen tekemiseen oli kuluttajan kannalta epäselvyyksiä. Hovioikeuden mukaan matkustaja oli puhelimitse myös yksilöinyt kadonneet tavarat tarkasti ja ne oli kirjattu Finnairin sähköiseen järjestelmään.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti Finnairin maksamaan vakuutusyhtiö Fennialle noin 937 euroa.

Finnair valitti hovioikeuden päätöksestä vielä korkeimpaan oikeuteen, mutta KKO oli yksimielisesti hovioikeuden kanssa samoilla linjoilla.

Lue myös:

    Uusimmat