Tallikaveri pisti Kalle Rovanperän laulukuoroon – suomalaistähti joutui rehdisti tunnustamaan tappionsa
Kalle Rovanperä jäi kärkisijojen ulkopuolelle kakkoslajissaan driftingissä.
Rallimestari Rovanperä osallistui tänä viikonloppuna Japanin Formula Drift -sarjan avauskilpailuun Fujin radalla. Rovanperä oli loistavassa iskussa lauantain karsinnassa, jossa hän nappasi kakkossijan 96 pisteen suorituksellaan.
Sunnuntain pariajoissa Rovanperä eteni jatkoon ensimmäisestä kaksintaistostaan ja Top 16 -vaiheessa hän sai vastaansa tallitoverinsa Yusuke Kusaban.
Rovanperä oli ensimmäisenä vetovuorossa, mutta Kusaba seurasi hienosti suomalaista. Kusaban vetovuorolla Rovanperä ei aivan pystynyt seuraamaan japanilaisen ajolinjoja ja käytti GR Corollansa takarenkaita hieman radan ulkopuolella.
Tuomarit olivat yksimielisiä: kaikki kolme tuomaria arvostivat enemmän Kusaban suorituksia, ja Rovanperä passitettiin laulukuoroon. Tuomariston päätöksen jälkeen Rovanperä kävi rehdisti onnittelemassa Kusabaa.
Rovanperä kilpaili nyt kolmatta kertaa Japanin Formula Drift -sarjan osakilpailussa. Viime vuonna hän kävi hakemassa driftingin emämaasta yhden voiton ja yhden kakkostilan.
Viime viikolla Rovanperä voitti rallin MM-sarjan osakilpailun Keniassa. Suomalaistähti ei ole vielä paljastanut, milloin ja minkä lajin parissa hän kilpailee seuraavaksi.
Todennäköistä on, että Rovanperä nähdään ajokypärä päässään toukokuun toisena viikonloppuna joko Portugalin MM-rallissa tai Porsche Carrera Cup Benelux -ratasarjan osakilpailussa Span radalla Belgiassa. Rovanperän on määrä ajaa tänä vuonna neljä Porsche Cupin kisaa.
Uusimmat
-
07:20
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin erikoinen takaisku saa kritiikkiä asiantuntijoilta: "Tämän kaltaista asiaa ei todella pitäisi voida tapahtua"
-
07:11
Kim Jong-un suree Iranin presidentin kuolemaa: "Hän oli läheinen ystävä"
-
07:02
Leijonat-puolustajalla hengitysvaikeuksia – sai iskun MM-ottelussa
-
06:49
Saksa jyrähti ICC:n syyttäjälle: "Israelin hallinnolla oikeus suojella kansalaisiaan"
-
06:48
Edmonton vei seiskapelissä "Kanadan mestaruuden" – NHL:n neljä parasta selvillä
-
06:38
Marja-alan ihmiskauppaoikeudenkäynti alkaa – "Olen toiminut vilpittömällä mielellä"
-
06:28
Eskariopet kertovat, millainen lahja on mieluisin: "Se on kaikista paras kiitos"
-
06:28
Äitinsä puolesta pelännyt humalainen kaahasi poliisi perässään – tuomio tuli huolesta huolimatta
-
06:21
Verottajalta viimeinen muistutus
-
06:11
Näin sääilmiöt El Niño ja La Niña vaikuttavat suomalaisten suosikkikohteisiin
-
06:06
Helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaisseremoniat alkavat Iranissa
-
06:03
Jukka Jalonen latasi räväkän kommentin Leijonien MM-jättiottelun alla – muistutti toimittajaa "30 vuoden urastaan"
-
05:55
Romanikerjäläisilmiö muuttui – Itä-Euroopassa kiertää nyt sana Suomesta
-
05:51
Käännytyslaki etenee tänään eduskuntaan – hallitus kertoo esityksestä aamulla
-
05:35
USA: Gazaan saatu satoja tonneja humanitaarista apua väliaikaisen laiturin kautta
-
05:33
Securitas-pomon epäillystä miljoonapetoksesta hämmentävää lisätietoa – nyt puhuu vastatiedusteluakin tehnyt vartija
-
05:30
Huomasitko? Leijonien MM-ottelussa erikoinen näky – luottohyökkääjältä raivokas reaktio: "Kyllähän noita pitää!"
-
05:25
Poliisi: Espoossa kadonnut nainen on löytynyt
-
05:13
Vornanen palaa tänään eduskuntaan
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
Lataa lisää