Jos vatsan toiminta muuttuu äkillisesti tai peräsuolen alueella on muita oireita, täytyy syy aina selvittää.
Siinä missä esimerkiksi virtsaamiseen tai kuukautisiin liittyviä vaivoja saatetaan ottaa matalalla kynnyksellä esille lääkärin vastaanotolla, ovat peräsuolen alueen vaivat edelleen potilaille hankalampia ottaa esille, kertoo gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri Sinikka Salmenkylä Mehiläisestä.
Vatsa- ja peräsuolen vaivojen syy tulisi aina kuitenkin selvittää, sillä taustalla voi piillä vakavakin sairaus, kuten esimerkiksi alle 50-vuotiailla nopeasti yleistynyt suolistosyöpä.
– Äkillinen suolen toiminnan muutos tai verenvuoto peräsuolesta ovat sellaisia, jotka pitää aina nopealla aikataululla selvittää, Salmenkylä kertoo Huomenta Suomen haastattelussa.
Salmenkylä muistuttaa, että peräsuolen alueen kipu ja kutina, ulosteen karkailu ja ulostamisvaikeudet ovat yllättävän tavallisia oireita. Siksi niiden kanssa ei kannata jäädä yksin häpeilemään vaan selvittää aiheuttaja.
Lue myös: Suolistosyöpien määrät kasvussa etenkin alle 50-vuotiailla suomalaisilla – näin voit laskea riskiä
Lantionpohjasta kannattaa pitää huolta
Ulostusongelmien taustalla voivat olla esimerkiksi lantionpohjan laskeumat, joille etenkin raskaana olleet ja synnyttäneet naiset ovat alttiita.
