Mainos

Tällainen on maailman parhaaksi valitun ruokakauppiaan väkivaltatuomio: Löi ja potki ex-vaimoaan ja heitti ulos hotellihuoneesta – toisella kertaa raahasi pitkin lattiaa ja paiskasi oven niin, että käsi murtui

8:36
Video: Tältä näyttää maailman parhaaksi valittu ruokakauppa Järvenpäässä.

Maailman parhaaksi kaupaksi valitun Järvenpään K-Citymarketin kauppias Markku Hautalalla on tuomio kahdesta pahoinpitelystä. Uhrina oli Hautalan silloinen vaimo. 

Hautala kertoi eilen avoimesti Facebookissa, että hän sai vuonna 2008 tuomion väkivaltaisesta teosta. Mies kertoi avaavansa asiaa, sillä asiasta oli liikkunut huhuja.

– 2000-luvun alkupuolella tein elämäni suurimman virheen, kun käyttäydyin väkivaltaisesti silloisessa avioliitossani ja muun muassa löin silloista vaimoani riidan päätteeksi, hän kirjoitti päivityksessään.

MTV Uutisten käsiinsä saaman tuomion perusteella väkivaltatilanteita oli kaksi.

Pahoinpitely ulkomailla

Tuomion perusteella ensimmäinen tapahtui vuoden 2006 kesällä Unkarin Budapestissa.

Hautala oli lyönyt hotellihuoneessa puolisoaan muutamia kertoja, puristanut tätä käsistä, potkinut tätä vartaloon, kaatanut kylmää vettä naisen päälle ja työntänyt tämän lopuksi puolipukeisena hotellin käytävään.

Oikeudessa Hautala myönsi teon.

Väkivaltaa joulun jälkeen

Toinen välikohtaus sattui tapaninpäivänä vuonna 2007.

Hautala oli tönäissyt vaimoaan niin, että tämän pää oli osunut keittiön kaapin reunaan. Tämän jälkeen Hautala oli tarttunut naista käsivarsista kiinni, jolloin nainen oli kaatunut lattialle.

Hautala oli vetänyt naista lattiaa pitkin kohti ulko-ovea ja potkaissut tätä oikeaan reiteen sekä paiskannut oven kiinni siten, että naisen käsi oli jäänyt oven väliin.

Naisen ranne murtui välikohtauksen aikana. Lisäksi nainen sai aivotärähdyksen.

Myönsi oikeudessa osan syytteestä

Käräjäoikeudessa Hautala myönsi repineensä naista kädestä, vetäneensä tätä pitkin lattiaa ja syyllistyneensä tapauksessa pahoinpitelyyn. Hän kuitenkin kiisti tönäisseensä naista niin, että tämän pää olisi osunut kaappiin. Niin ikään hän kiisti potkaisun ja oven paiskaamisen.

Hautala kuitenkin tuomittiin syytteen mukaisesti pääasiassa naisen kertomuksen ja vammat todentaneiden lääkärintodistusten perusteella.

Hautala tuomittiin kahdesta pahoinpitelystä yhteiseen 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan silloiselle vaimolleen korvauksia yhteensä 3134 euroa.

Käräjäoikeuden tuomio jäi lainvoimaiseksi.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja