Humanistinen amaattikoulu Humak selvitti vuosina 2011-2012 Veijo Baltzarin kehittämää pedagogiikkaa. Kyseessä oli Opetusministeriön tilaama selvitys kulttuurien välisen kokemuspedagogiikan mahdollisuuksista korkeakouluopetuksessa.
Humakin selvityksestä vastasi kolme tuolloista tutkijalehtoria, ja se päätyi kriittiseen arvioon.
Selvityksen tekijät näkivät Baltzarin käyttämistä menetelmissä ongelmia eivätkä he katsoneet, että sitä voisi jalostaa korkeakoulukäyttöön.
Yksi näistä kolmesta tutkijalehtorista on Humakin nykyinen yliopettaja Hanna Laitinen.
– Selvityksen lähtökohtana oli ajatus, että Baltzarin metodi voisi olla uudenlainen lähestymistapa koulutukseen, että siitä voisi tehdä esimerkiksi koulutustuotteen tai mahdollisesti koulutusohjelman ja meidän oli tarkoitus selvittää, mitä sillä voisi tehdä.
– Visiona oli jopa, että siitä olisi voinut syntyä vientikelpoinenkin tuote korkeakouluihin.
"Lähtökohta oli innostava"
Laitisen mukaan metodi vaikutti lupaavalta ja selvitystyöhön osallistuneet olivat tehtävästä innoissaan.
– Olimme hankkeesta innoissamme, koska yhteiskunnassa on tarvetta kyseenalaistavallekin tavalle lähestyä vähemmistöpolitiikkaa ja vähemmistöjen asemaa yhteiskunnassa.
– Voi hyvin ajatella, että pedagogiikassa on jotain vialla, kun edelleenkin ajatellaan, että vähemmistöt eivät etene kouluissa samalla tavalla kuin muut. Siinä mielessä lähtökohta oli innostava.
"Ohjaajan vastuuta ei ollut mietitty yhtään"
Raporttia varten haastateltiin Veijo Baltzaria sekä ihmisiä, jotka olivat osallistuneet yhteen produktioon. Sen lisäksi humakilaiset itsekin osallistuivat erääseen koulutuskokonaisuuteen nähdäkseen, miten pedagogiikka käytännössä toimi.
Laitisen mukaan raportin edetessä osoittautui, että Baltzarin ratkaisut eivät olleet toimivia.
– Pedagogiikka perustui liikaa yhden henkilön eli Veijo Baltzarin henkilökohtaiseen ajatteluun ja toimintatapoihin ja ohjaajan kyseenalaistamattomaan auktoriteettiin.
– Produktioon osallistuneille tehdystä kyselystä kävi ilmi, että siellä oli esimerkiksi hyvin vahvaa kiinnittymistä ohjaajaan ja muita asioita, jotka herättivät kysymyksiä. Ohjaajan vastuuta ei esimerkiksi ollut Baltzarin metodiikassa mietitty yhtään.
Toimintatavat eivät "eettisesti kestäviä"
Laitisen mukaan raportin paljastamat puuteet olivat selvät. Pedagogiikka ei ollut eettisesti kestävä.
– Paljastui, että toimintatavat eivät olleet eettisesti kestäviä tavalla, joka meillä ammattikorkeakoulussa tai ylipäätään opettajan etiikan mukaan pidettiin oikeana.
– Eli ne eivät ole eettisesti kestäviä. Ja ne olivat johtopäätöksia, jotka olemme yrittäneet tuossa raportissa kirjoittaa aika selvästi auki.
Menetelmä sisälsi riskejä ja ristiriitoja
Työryhmä suosittelikin, että pedagogiikan pohjalta ei kannattaisi jatkaa koulutusohjelman tai minkään muunkaan kehittelemistä, vaan irtautua siitä kokonaan.
– Totesimme, että tavoitteet ovat tärkeitä, mutta se perustuu liikaa yhden ihmisen kokemukseen ja yhden ihmisen ajatteluun, ja että malli on pedagogisesti jäsentymätön ja perustelematon.
– Siinä ei myöskään ollut mitään uutta, vaan menetelmät olivat tuttuja toiminnallisesta pedagogiikasta. Mutta sen sijaan se sisälsi riskejä ja ristiriitoja ammattietiikan kanssa.
Raportin johtopäätöksissä työryhmän näkemys muotoiltiin näin:
"Opiskelijoiden valikoiva ja epätasa-arvoinen kohtelu voi johdattaa käytännön opetustilanteissa konflikteihin, joiden purkamista ohjaaja-opettaja ei näytä pitävän merkityksellisenä.
Eettinen riski liittyy myös opiskelijoiden itsemääräämisoikeuteen omien henkilökohtaisten asioidensa julkisesta käsittelystä ja omistajuuteen omasta oppimisestaan.
Vahva auktoriteettiperustaisuus, johon yhdistyi ohjaustoiminnassa muun muassa ihailun, läheisyyden ja romantiikan tärkeyteen viittaavia elementtejä sisälsi selkeitä ristiriitoja muun muassa Humanistisen ammattikorkeakoulun pedagogisten ja opettajan yleisten ammattieettisten lähtökohtien kanssa.
Pedagoginen rakkaus ja läheisyys tai humanistinen ihmiskäsitys ovat olemassa olevia käsitteellisiä ja toiminnallisia konstruktioita, jotka saavat taustavoimansa selkeästi osoitetusta ja perustellusta eettisestä ajattelusta.
Tätä ajattelua ei kulttuurienvälisessä kokemuspohjaisessa pedagogiikassa kuitenkaan ole huomioitu. Siksi sen pedagogiset sovellukset ovat väistämättä riskialttiita."
Raportti on tehty vuonna 2012. Mutta miten Laitinen näkee asian nyt?
– Siitä on kauan aikaa, ja olen sanonut, että tässä vaiheessa muistoihin alkaa jo sekoittua tätä kaikkea, mitä nyt on kuullut ja lukenut. Silloin sitä katsoi ihan toisin silmin.
– Uuden keskustelun valossa raportissa todetut asiat näyttäytyvät paljon voimakkaampina kuin mitä me silloin ymmärsimmekään.