Tällainen oli Marco Bjurström kultaisella 80-luvulla – vieressä poseeraa tunnettu näyttelijä

Marco Bjurströmin ohjaaman oopperan kantaesitys lähestyy 1:29
Marco Bjurström kertoi Suomi Areenassa kuinka yksikin keikka voi muuttaa nuoren ihmisen elämän.

Marco Bjurström julkaisi kuvia tanssiuransa alkuajoilta.

Tanssijana ja televisiopersoonana tunnettu Marco Bjurström, 53, on kokenut tanssin hurmaa jo nuoresta pitäen. Hän muistelee niiden alkuaikoja tuoreessa Instagram-päivityksessään, jossa on kuvia kultaiselta 80-luvulta. Bjurström kuului tuolloin Aira Samulinin tanssiryhmä Airan rytmikkäisiin, jonka esitykset suorastaan huokuivat glamouria. 

80-luvulla Bjurströmin hiusväri on muuttunut niin tummasta vaaleaan.

– Olen ääreist kiitollinen kaikesta huikeasta mitä olen saanut tehdä. 1980-luvulla se kaikki alkoi mm. näiden ihanuuksien kanssa. Kiitos Airan Rytmikkäät ”the last generation” - oltiin me aikamoisia, Bjurström kirjoittaa kuvansa yhteyteen.

(Voit selata kuvia sen oikealta.)

Ensimmäisessä kuvassa, jossa Bjuström poseeraa vaaleahiuksinen nainen, on hän tiettävästi näyttelijä Katariina Kaitue.

Bjurström kertoi kolme vuotta sitten Huomenta Suomessa 50-vuotispäivänään, että yksi hänen elämänsä kohokohdista on ollut Samulinin tanssikoulu, jossa hän aloitti vuonna 1978. Tuolloin Bjurström oli vasta 12-vuotias. 

– Ilman sitä emme juttelisi tässä nyt, Bjurström totesi MTV Uutisille.

Bjurström nousi koko kansan suosioon vuonna 1997, kun hän juonsi BumtsiBum! -nimistä viihdeohjelmaa. Sittemmin hänet on nähty eri juontotehtävissä, kuten Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman juontajana vuodesta 2006 vuoteen 2009. 

Lue myös:

    Uusimmat