Tall Ships Racesiin osallistuneet Kastanja ja Iiris, 19, tietävät, ettei purjehtiminen ole kannella loikoilua – "Vapaa vuoro kannatti nukkua"

Ilman kapteenin tai perämiehen käskyä ei toimita, ja vapaa vuoro kannattaa käyttää nukkumiseen. Nämä asiat Iiris Mattila ja Kastanja Laurikko oppivat ensimmäisenä, kun he astuivat kuunari Helenan kannelle Ruotsin Halmstadissa.

Helena on yksi noin sadasta The Tall Ships Races -kisaan tänä vuonna osallistuvasta purjealuksesta. Kuten monissa muissakin laivoissa, Helenassa seilaa mukana miehistöä, joka ei kuulu aluksen vakituiseen henkilökuntaan. Mukana on purjehduksesta kiinnostuneita vapaaehtoisia, yhtä lailla maakrapuja kuin jo kokeneita veneilijöitäkin.

Purjelaivat valtasivat Aurajoen 3:48

19-vuotiaat Mattila ja Laurikko ovat viettäneet perheidensä purjeveneillä monia kesiä, mutta Helenassa he purjehtivat ensimmäistä kertaa noin 40-metrisellä aluksella. Heti Halmstadin ulkopuolella nousi myrsky, joka jatkuessaan pakotti suurimman osan paristakymmenestä purjehdusoppilaasta kulkemaan punkan ja vessan välillä.

– Purjehtiessa olennaista on oppia luottamaan omaan veneeseen. Se on tehty pysymään pinnalla ja voi kallistua, mutta ei kaadu. Kovassa kelissä se luottamus voi syntyä nopeammin, Mattila kuvailee.

Myrskystä tyyneen Naissaareen

Helenan kannella ei myrskyn tauottuakaan lomailtu, vaan kyse oli purjehtimaan oppimisesta. Työ- ja lepovuorot kiersivät neljän tunnin sykleissä. Vahtivuorot alkoivat minuutilleen sovittuina aikoina.

Perheiden veneistä Helena poikkesi etenkin kooltaan: oli enemmän purjeita, enemmän miehistöä, enemmän tarvetta kommunikaatiolle.

– Aika pian oppi odottamaan ja noudattamaan käskyjä. Tuon kokoisella aluksella ei voi tehdä omia päätöksiä tai jättää kertomatta niistä muille, Mattila sanoo.

Suurten purjelaivojen tapahtuma on nimensä mukaisesti kilpailu. Sen huomasi merellä, Kastanja Laurikko sanoo.

– Hyvä fiilis laivalla on kaikkein tärkeintä, mutta tietenkin jokainen haluaa tehdä kilpailutilanteessa parhaansa. Siitä huolimatta, että olimme opettelemassa emmekä mitään kilpapurjehdusmiehistöä, hän pohtii.

Pari vuorokautta ehdittiin myös hengähtää. Viron Naissaaren edustalla tuuli tyyntyi täysin eikä purjeita kannattanut yrittääkään nostaa. Miehistö ehti lekotella kannellakin, sillä tuulta oli odotettava. Jos alus olisi ajanut seuraavaan satamaan Kotkaan koneilla, sen suoritus olisi auttamatta hylätty.

Kotkassa ehdittiin tavata myös muiden laivojen miehistöä.

– Yksi tapa tutustua on pitää yhteisiä aamiaisia, joille kutsutaan muiden laivojen porukkaa. Aamiaiset ovat paras aika, sillä sen jälkeen täytyy palata omiin aluksiin ottamaan vastaan yleisöä, Laurikko kertoo.

Purjehduksen voi varata kuin lentolipun

Mattilan ja Laurikon purjehdus päättyi Kotkaan, jonka jälkeen Helenalle nousi uusi miehistö. Matkoja purjealuksille voi varata kuin lentolippuja, mutta Suomen purjelaivasäätiön omistamalle Helenalle voi päästä myös stipendillä tai jonkin säätiön yhteistyötahon kustantamana.

The Tall Ships Races -tapahtumassa pääpaino on nuorten purjehdusopetuksessa. Alusten miehistöistä puolen täytyy olla alle 25-vuotiaita.

Turussa asuva Laurikko kertoo hakeneensa Helenalle Turun kaupungin kautta. Salolaiselle Mattilalle hausta vinkkasivat purjehdusinnosta tienneet kaverit. Molemmat kertoivat hakemuksissaan purjehtijataustastaan.

– Uskoisin kuitenkin, että enemmän vaikutti halu oppia uutta ja motivaatiosta kertominen, Laurikko arvioi. 

Lue myös:

    Uusimmat