Suomen kansainvälinen menestys taitoluistelussa on hiipunut parin viime vuoden aikana huippuvuosiin verrattuna. Nyt Taitoluisteluliitto suuntaakin resursseja aikuisluistelijoiden sijaan tulevaisuuden huippujen kehittämiseen.
Vaikka huippuvuosien arvokisamenestyjistä Kiira Korpi on vielä mukana, hänen kaksi viimeistä kauttaan ovat menneet enemmän tai vähemmän pilalle loukkaantumisten vuoksi. Juulia Turkkila on tekemässä tuloaan aikuisten sarjaan, mutta tarvetta lupaaville junioreille on.
- Hyvää menestystä on luvassa juniori-GP-sarjan luistelijoilta. Kehitys on ollut lupaavaa, kertoi Taitoluisteluliiton valmennuspäällikkö Lotta Erpilä MTV3:lle.
Tällä hetkellä Suomen juniorimaajoukkue onkin yhtä tasokas kuin Korven ja Laura Lepistön aikoina. He ovat myös toimineet esikuvina junioreille.
- Kyllä se on ollut iso asia Suomen taitoluistelussa. Hyviä ja lahjakkaita luistelijoita hekin, ehkä meistäkin sitten tulee, toivoi vuoden 2018 talviolympialaisiin tähtäävä Emma Niemi.