Venäjällä ei ole katsottu hyvällä Suomessa taitoluisteluun tehtyä sääntömuutosta, joka sallii naisparien osallistumisen jäätanssikilpailuihin. Venäjän duuman fyysisen kulttuurin ja urheilun varapuheenjohtaja Dmitri Svishtshev kuvaili uutistoimisto Tassille, että Suomen taitoluisteluliitto on sekoittanut urheilun saippuaoopperaan tai sirkukseen.
Suomen taistoluisteluliitto laittoi säännöt uusiksi ja nyt pariluistelussa saa olla mukana naispareja. Sääntöjä muutettiin, jotta Emma Aalto, 19, voi kilpailla brittiläisen Millie Collingin, 20, kanssa. Heistä odotetaan Suomen ensimmäistä naisparia lajiin, jossa tavanomaisesti on ollut tiukat sukupuolikriteerit.
Vastaava sääntömuutos tehtiin vuonna 2022 Kanadassa, mutta kansainvälinen lajiliitto ei toistaiseksi ole tekemässä samaa muutosta.
– Toivomme, että muutosta tulee asteittain, Colling sanoi uutistoimistolle.
– Meillä on unelmia, Aalto totesi.
Venäjällä Suomen tekemät sääntömuutokset saivat kovaa kritiikkiä poliitikko Dmitri Svishtsheviltä.
– Vaikuttaa siltä, että Suomen lajiliitto on sekoittanut taitoluistelun jääsaippuaoopperaan tai jääsirkukseen, Svishtsev sanoi.
Venäläisen mukaan samansukupuolisilla taitoluistelijoilla ei ole mitään tekemistä lajin kanssa. Svishtshevin mukaan yhteispeli miehen ja naisen kanssa tuo esiin taitoluistelun kauneuden ja monimutkaiset elementit.