Tähän Adam Lambert ihastui Saulissa – rakkaus uuden levyn inspiraationa

Adam Lambert paljastaa AVAn haastattelussa, että rakkaus Sauli Koskiseen inspiroi häntä uuden Trespassing-albumin teossa. Mutta mihin amerikkalaismuusikko rakastui suomalaisessa Big Brother -voittajassa?

Amerikkalaislaulaja Adam Lambert, 30, kertoo AVAlle tuoreesta albumistaan sekä sitä inspiroineesta rakkaudesta.

Trespassing, joka debytoi toisella sijalla Suomen virallisella albumilistalla, on muusikon mukaan raju ja vaistonvarainen, unohtamatta kuitenkaan ripausta funkya. Adam on hyvillään uuden tuotoksensa menestyksestä.

– Olen onnellinen, että suomalaiset pitävät uudesta albumistani! Adam riemuitsee.

– Erityisesti tämän albumin ja viimeisten vuosien aikana olen löytänyt uuden "soundini", joka on kai oikeastaan puhdasta minua itseäni. Luonnollisesti esimerkiksi Michael Jackson, Madonna, Prince ja George Michael – artistit, joita kuunnellessa vartuin 1990-luvulla – ovat vaikuttaneet minuun, joten varmasti heiltä perityn voi tunnistaa myös tuoreimmalla albumillani.

Albumin teemana rakkaus ja sydänsurut

Adam paljastaa, että monet asiat ovat inspiroineet häntä albumia tehdessä, mutta tärkein niistä on rakkaus.

– Yksi tärkeimmistä inspiraatioistani oli rakkaus. Sitä käsittelin levylläni. Käsittelin lisäksi albumini kautta sydänsuruja ja epävarmuutta. Olen aina ollut myös jollain tavalla ulkopuolinen, mutta ylpeä siitä. Se on antanut minulle itsevarmuutta ja voimia. Albumilla esiintyi siis paljon eri teemoja.

Amerikkalaislaulaja on seurustellut kaksi vuotta suomalaisen Sauli Koskisen, 27,kanssa. Adam kertoo parisuhteen kukoistavan ja se on muuttanut häntä.

– Rakkaus on antanut minulle varmuutta ja turvaa myös ammatillisesti, ja se inspiroi minua kaikessa.

Tähän Adam rakastui Saulissa

Adam ja Suomen Big Brother -ohjelmasta tuttu Sauli tapasivat vuonna 2010 Helsingissä, ja rakkaus syttyi nopeasti.

– Saulissa on niin monta eri puolta, johon rakastuin, mutta ennen kaikkea hän on niin komea! Hän on lisäksi hauska ja rehellinen, Adam kuvailee liikuttuneena.

Los Angelesissa asusteleva pari ei anna kulttuurierojen vaikuttaa suhteeseensa.

– Suhdettamme ei haittaa se, että olemme eri maista. Olemme oppineet näkemään millä tavoin olemme samankaltaisia, emme sitä mikä meidät erottaa.

– Meillä on samanlaisia mielenkiintoisia kokemuksia julkisuudesta ja televisiossa esiintymisestä. Sauli otti osaa Big Brotheriin, kun minä taas osallistuin American Idoliin. Kummankin meidän on pitänyt totuttautua siihen ajatukseen, että kaikki tunnistavat kasvomme. Se yhdistää meitä.


AVA

Teksti: Leena Salo

Kuvat: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat