Laitonta rahankeräystä? Syyttäjä vaatii maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaralle vähintään kuuden kuukauden vankeutta

Syyttäjä vaatii maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaralle ja hänen lähipiiriinsä kuuluvalle miehelle vähintään kuuden kuukauden vankeutta rahankeräysrikoksesta.

Samasta rikoksesta syytteessä on myös Rukousystävät ry, jonka puheenjohtaja Jalovaara on. Syyttäjä vaatii yhdistykselle 30 000 euron yhteisösakkoa.

Syyttäjän mukaan syytetyt ovat käyttäneet rahankeräyksellä saatuja varoja olennaisesti vastoin rahankeräysluvissa asetettuja ehtoja ja määräyksiä.


Syytteen mukaan Rukousystävät ry:n keräämiä varoja ei ole käytetty ilmoituksen mukaisesti esirukoustapahtumiin eri puolilla maata tai rahalahjoituksiin, vaan rahoja on käytetty muun muassa yhdistyksen palkka-, postitus- ja puhelinkuluihin. Syytteen mukaan rahoja oli mennyt muun muassa Jalovaaran kielikursseihin ja hänen käyttöönsä tulleeseen autoon.

Jalovaara ja hänen kanssasyytettynsä kiistävät syyllistyneensä rikokseen.

Uudet ehdot, vanha käytäntö

Syyttäjä totesi, että yhdistyksen ensimmäiset rahankeräysluvat sallivat kerättyjen varojen käyttämisen palkkoihin, hallinto-, matka- ja postituskuluihin. Vuonna 2007 lääninhallitus kuitenkin hylkäsi keräysvarojen käyttämisen yhdistyksen kuluihin ja velvoitti käyttämään ne pelkästään yleishyödyllisiin kuluihin. Lääninhallitus teki samanlaisen ratkaisun myös vuonna 2009.

Syyttäjä: Kuusi prosenttia puutteenalaisille 

  • Rukousystävät-yhdistys rekisteröitiin vuonna 2001.
  • Jo sitä ennen Pirkko Jalovaara tunnettiin runsaasti kuulijoita vetävänä maallikkosaarnaajana.  
  • Yhdistyksen ainoat jäsenet ovat Jalovaara ja hänen kanssasyytettynsä.  Yhdistyksellä ei ole kannattajajäseniä.  
  • Rukousystävien uutiskirjettä tilasi Jalovaaran mukaan enimmillään 4000 ihmistä.  
  • Syyttäjän mukaan noin kuusi prosenttia rahankeräyksellä hankituista varoista on mennyt puutteenalaisille Suomessa ja Intiassa.  
  • Luvanalaisen rahankeräyksen lisäksi yhdistys on saanut kolehtituloja. Näiden käyttäminen yhdistyksen toimintaan on syyttäjän mukaan sallittua.  
  • Rahankeräystä koskevan poliisitutkinnan alettua yhdistyksen toiminta pienentyi ja tulot vähenivät.  


Rukousystävät-yhdistystä pyöritettiin ja rahoja käytettiin kuitenkin syyttäjän mukaan edelleen samalla tavoin kuin ennenkin. Myöhemmän rahankeräyslupahakemuksen mukaan suuri osa keräysvaroista käytettäisiin taloudellisissa vaikeuksissa olevien ihmisten avustamiseen. Syyttäjän mukaan avustuksiin meni kuitenkin vain pieni osa keräystuotoista.

– Varainhankinta on tapahtunut pienen henkilöryhmän hyväksi, arvioi syyttäjä Miia Ljungqvist oikeudessa. 

Pirkko Jalovaara nosti syyttäjän mukaan yhdistyksestä huomattavaa palkkaa ja sai lisäksi vapaan autoedun. Vuosina 2010–2013 Jalovaara sai yhdistykseltä palkkaa 97 000–113 000 euroa vuodessa. Rukousystävät-yhdistyksen hallintoa, palkanlaskentaa ja lehden kustannusta hoiti kolme yritystä, joita syytetty mies johti. Oikeudessa käsitellään myös näiden kolmen yrityksen asioita.

Korjattu aiempaa uutista: Oikeudessa käsitellään myös kolmen yrityksen asioita, ei kahden. 

Lue myös:

    Uusimmat