Syväkurkku kertoo: Totuus Tangomarkkinoista

Muutama tangokuninkaallinen on jo uskaltanut sanoa asian ääneen: keikat ja levymyynti ovat tänä päivänä kiven alla. Pitkään tangotoiminnassa mukana ollut paikkakuntalainen kertoo, mitä organisaation kulissien takana tapahtuu.

Toiminnassa pitkään mukana ollut henkilö ei halua esiintyä haastattelussa omalla nimellään. Hän kuitenkin näkee, että kritiikki täytyy pystyä tuomaan jollain tavalla esille.

Tangokuninkaallisten huono työtilanne on myös hänelle tuttua.

− Ongelma on ollut olemassa jo pidempään, ja se on tiedetty. Viimeisin uudistus, että valitaan vain kuningas tai kuningatar, olisi pitänyt tehdä vuosia sitten. Keikkaostajat ovat fiksuja, he ostavat vain artisteja, jotka myyvät.

Myös itse voittajien valinnassa on hänen mukaansa räikeitä epäkohtia. Tangokuninkaallinen on kertakäyttötavaraa, joka heivataan sivuun, jahka rahavirrat tyrehtyvät.

− Voittajissa on ollut selkeitä tähdenlentoja, jotka on valittu tietäen, että he myyvät ensimmäiset puoli vuotta. Kun rahat on saatu pois, heidät on unohdettu.

− Totta kai he yrittävät hakea hyvän laulajan, mutta aina paras ei ole voittanut. Esimerkiksi kerran eräs nainen, jolla oli ylipainoa, oli tavattoman hyvä laulaja. Mutta hän ei voinut voittaa, koska hän ei ollut ulkoisesti sopiva.

Voitto kaikki kaikessa

Mitä tulee itse kilpailijoihin, taisto kruunusta on raadollista.

− Kilpailu on kovaa, ja kun tilaisuus tulee, puukkoa lyödään selkään sen minkä ehditään. He ovat muka ystäviä keskenään, mutta se on katkeraa kisaa. Jos joku pääsee haastattelussa tai jossain vetämään mattoa toiselta alta, niin kyllä hän sen tekee.

Voitto on kaikki kaikessa, ja sitä tavoitellaan kaikin keinoin. Lähde toteaa, että mielikuva taivaan aukeamisesta kruunun myötä on harha.

− Voitto on vasta alku, sen jälkeen pitää tehdä itse työ. Tanssiva kansa on myös kriittistä. Eivät he laita rahojaan likoon, jos siellä on joku ylimielinen tyyppi.

Arja Koriseva lähti tangokuningataraikanaan keikkansa jälkeen tanssimaan ihmisten kanssa. Hän oli niin lähellä kansaa. Myös Jari Sillanpää ottaa yleisön huomioon. Tällaiset asiat ratkaisevat.

Lähde toivoo, että organisaatio tukisi rehellisesti voittajia. Kokematon ei osaa automaattisesti tehdä alkuun oikeita valintoja.

− Alalla pärjää, jos pää kestää ja on sekä taitoa että nöyryyttä oppia. Mutta ei heitä montaa ole, jotka tekevät oikeasti tangolla elantonsa.

− Yhdyn itsekin moniin esitetyistä epäkohdista, mutta moitteen kohde on mielestäni aivan väärä, sanoo puolestaan Seinäjoen Tangomarkkinat Oy:n toimitusjohtaja Pekka Leinonen.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat