Syöpähoitojen sivuvaikutuksiinkin on lääkkeensä – ”Pahoinvointia ei tarvitse pelätä”
Sairaanhoitaja Liisa Kokko kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, miten syöpähoitojen rankkoja sivuvaikutuksia voi yrittää lievittää.
– Valitettavasti sellaista syövän hoidon lääkettä, jossa ei ole sivuvaikutuksia, ei oikein ole olemassa. Kaikissa niissä on (sivuvaikutuksia) enemmän tai vähemmän, Liisa Kokko sanoi lähetyksessä.
Mahdollisia sivuvaikutuksia ovat esimerkiksi pahoinvointi, hiustenlähtö, kynsien irtoaminen, anemia sekä sormien ja jalkapohjien puutumisena ja pistelynä näkyvä ääreishermon lamaantuminen. Sivuvaikutuksia voidaan kuitenkin nykyään hoitaa erittäin tehokkaasti.
– Pahoinvointia voidaan hoitaa hyvillä lääkkeillä. Jos tuntuu, että yksi lääke ei auta, voidaan käyttää ihan kolmea eri lääkettä yhtä aikaa. Sitä pahoinvointia ei tarvitse pelätä.
Hiusten irtoamista voidaan yrittää välttää pukemalla päähän jäämyssy hoidon ajaksi. Limakalvojen kuivumiseen taas voivat auttaa suusuihkeet ja -huuhteet tai emätinvoiteet, -geelit ja -puikot.
– Näitä on erilaisia vaikka kuinka paljon, Kokko kehui.
– Olen huomannut omassa työssäni, että yleensä sytostaattihoidot on huomattavasti rankempi osio kuin sädehoito. Sädehoito yleensä potilaiden mukaan menee aika mukavasti – siinä lähinnä tulee iho-ongelmaa, kun iho tavallaan palaa ja ärtyy. Sytostaattihoidot on se rankempi.
Millaista rintasyöpähoidot ja sivuvaikutukset ovat käytännössä? Miten sairaudesta selviää? Katso ylhäältä koko lähetys, jossa vieraili kaksi rintasyöpähoidot läpikäynyttä suomalaisnaista.
Uusimmat
-
08:22
NHL-supertähti joutuu kuukausiksi sivuun
-
08:13
Ukraina sanoo ampuneensa alas yli 30 lennokkia yöllä Kiovassa – MTV seuraa sotaa
-
07:55
Näin USA:n ulkoministerin vierailu etenee Suomessa – katso aikataulu
-
07:52
Cristiano Ronaldo latasi paksua tekstiä Saudi-liigasta
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta käynnissä
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
Lataa lisää