Järvenpään Nummenkylästä löytyy verhoilultaan Suomen värikkäin auto – tai vähintäänkin Suomen värikkäin kuplavolkkari.
Järvenpääläinen Suvi-Maria Knuutinen, 54, antoi luovuudelleen vallan Volkswagen Beetlensä kohdalla. Tämän lopputuloksena kirkkaankeltaisen, vanhan kuplavolkkarin penkit saivat huomattavasti alkuperäistä raikkaamman ilmeen virkatuista tilkuista.
– Minulla oli alun perin autossa sellaiset trikoiset päälliset. Keväällä sain kuitenkin uuden idean, kun minulla oli paljon ylimääräistä keltaista lankaa. Silloin ryhdyin virkkaamaan langoista päällisiä penkkeihin, Knuutinen kertoo MTV:lle projektinsa taustoista.
Vähitellen idea värikkäistä penkeistä jalostui, ja Knuutinen ryhtyi virkkaamaan sopivia paloja myös vihreästä lankasta. Koivukylän kierrätyskeskuksesta löytyneet valmiit värikkäät palaset täydensivät alkuperäistä ideaa, ja vähitellen sateenkaarenvärisen penkinpäälliset saivat lopullisen muotonsa.
Idea kerää tykkäyksiä Facebookissa
Käsitöistä innostunut Knuutinen lisäsi hetken mielijohteesta kuvan autonsa uudesta sisustuksesta Facebookiin. Vähitellen tykkäysten määrä alkoi kohota yli tuhannen ja moni ihaili Knuutisen persoonallista ja pirteää ideaa.
– En yhtään ajatellut, että ideani nousisi näin suureen suosioon! hän toteaa.





