Sanotaan, että jokaisen nuori tarvitsee lähelleen edes yhden turvallisen aikuisen, joka kulkee vierellä ja auttaa silloin, kun on vaikeaa. Olen miettinyt, että asia on aika lailla samoin myös jokaisen työssä käyvän aikuisen kohdalla.
Suurin osa meistä tekee työnsä tavalla tai toisella yhdessä toisten kanssa. Siksi kaikki työhön liittyvät onnistumiset ja vastoinkäymiset ovat vain harvoin, jos koskaan yksinomaan omia asioita. Yleensä niihin molempiin liittyy myös monia muita ihmisiä.
Työkaverit tuovat töiden tekemiseen myös paljon iloa, innostusta ja ideoita. Moni meistä on huomannut niiden kaikkien puuttumisen välillä kipeästikin tämän kohta jo kokonaisen kalenterivuoden kestäneen etätyösuosituksen aikana.
Meillä on jo kova ikävä niitä omia työkavereita.
Entä kun elämä koettelee?
Kaikkein vahvimmin tuon turvallisen ja vierellä kulkevan aikuisen tarve näkyy kuitenkin niissä elämän taitekohdissa, joissa ihmisen työkyky horjuu yllättäen tai esimerkiksi pidempään jatkuneen kuormituksen takia.
Löytyisikö viereltäni silloin työkaveria, joka huomaisi ajoissa, että jokin on vialla? Kohtaisinko lääkärin, joka pohtisi asioitani alusta asti myös työhön paluuni näkökulmasta?
Ja jaksaisiko esimieheni nähdä vaivaa työnkuvani muuttamiseksi, jos terveydentilani ja käytettävissä oleva työkykyni poikkeaisivat entisestä sairauslomalta palatessani?
Olen ollut toistaiseksi niin onnekas, että minun ei ole tarvinnut asiaa omalla kohdallani vakavasti pohtia. Vastaukset näihin kysymyksiin ratkaisevat kuitenkin monen aikuisen kohdalla sen, miten he lopulta omassa työssään ja arjessaan jaksavat.