Suurissa kaupungeissa lääkäriin pääsyä joudutaan odottamaan viikkoja, vastaus voi olla jopa ei – "Korona vie aivan kohtuuttoman siivun"

Lääkäriin pääsyä voi joutua odottamaan viikkoja – Espoossa vastaanottoajat pudonneet puoleen 2:12
Kuuntele Hanna Svahnin koko haastattelu videolta.

Samalla kun hallitus tavoittelee lääkäriin pääsyä viikon sisällä kiireettömän hoidon osalta, suurissa kaupungeissa terveysasemille jonotetaan viikkoja.

Esimerkiksi Espoossa koronavirus vie tällä hetkellä niin paljon resursseja, että lääkärivastaanottojen toimintavolyymit ovat puolittuneet keväästä.

– Osa terveysasemista joutuu tällä hetkellä sanomaan ei-oota asiakkaille, kun he soittavat. Eli osalle ei löydy aikoja 5–6 viikonkaan päästä, toteaa Espoon terveyspalvelujen johtaja Sanna Svahn.

Espoon tilastoissa lääkärijono on puolella asemista 90 päivää, mutta oikeasti jono on lyhyempi.

– Jos haluaa omalle asemalleen, niin joudutaan palaamaan asiaan uudestaan. Ehkä puhutaan 60 päivästä tällä hetkellä eli sen jälkeen löytyy uusia aikoja, Svahn sanoo.

Eli tällä hetkellä ihmisiä ei oteta edes jonoon.

– Me emme varsinaisesti ole pitäneet jonolistoja. Tarjotaan mieluummin aikaa sitten toiselta asemalta.

Helsingissä odotetaan lääkäriin pääsyä nyt keskimäärin 23 päivää. Kaupungin terveysasemista Kannelmäessä, Viiskulmassa ja Myllypurossa jono on yli 40 päivää.

Vantaalla omalääkärin vastaanotolle pääsi syyskuussa keskimäärin 30 vuorokaudessa. Oulussa kiireetön lääkärivastaanotto järjestyi 36 päivässä.

Tampereella yli puolet terveysasemista ei pysty tarjoamaan yhtäkään lääkäriaikaa 17 päivän sisällä. Kuitenkin Hervannassa kaikki saavat ajan 17 päivän kuluessa.

Turussa keskimääräinen jonotusaika on 22 päivää. 

"Toimintavolyymit ovat tippuneet puoleen keväästä"

Espoossa pitkät jonot lääkärin vastaanotolle johtuvat kaupungin terveyspalvelujen johtajan mukaan koronaviruksesta.

– Kyllä meillä menee tällä hetkellä paljon resursseja koronan vuoksi. Jos ajatellaan kapasiteettiamme lääkärivastaanottojen osalta, niin meidän toimintavolyymit ovat tippuneet puoleen keväästä, Sanna Svahn kertoo.

– Nyt tämä korona vie aivan kohtuuttoman siivun tästä peruspalvelusta. 

Koronatautitapausten määrän kasvaessa jonojen arvioidaan venyvän entisestään. Se jättää jälkensä.

– Kyllä on todennäköistä, että siellä on sairauksia, jotka ovat edenneet pidemmälle kuin olisi ollut syytä. Ja nyt kun meillä saatavuus huononee, niin täytyy sanoa niin, että heikompiosaiset kyllä kärsivät.

Lue myös:

    Uusimmat