Suurimmat avustuspotit keskustan ja kokoomuksen nuorisojärjestöille

Keskustan, kokoomuksen ja SDP:n nuorisojärjestöt saavat opetus- ja kulttuuriministeriöltä tänäkin vuonna muhkeimman avustuspotin poliittisista nuorisojärjestöistä.

Keskustanuoret saa avustusta yli 670 000 euroa, kokoomusnuoret 650 000 euroa ja demarinuoret yli 520 000 euroa. 

Perussuomalaisten nuorisojärjestön potti puolestaan jäi reiluun 110 000 euroon. Järjestön saama tuki kuitenkin kasvoi 30 000 eurolla edellisvuodesta. 

Perusuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen twiittasi tuoreeltaan, että epäsuhdat puolueiden nuorisojärjestöjen tuissa ovat käsittämättömiä ja hyvävelipelin on loputtava.

Arviointi- ja avustustoimikunnan puheenjohtajana toiminut Sini Korpinen kertoo, että kehittynyt toiminta ja kasvanut kysyntä ovat vaikuttaneet perussuomalaisten nuorten tuen kasvamiseen. Korpisen mukaan perussuomalaisten nuorisojärjestö haki vähemmän rahaa kuin esimerkiksi kokoomus- tai keskustanuoret, minkä vuoksi tuki ei olisi voinut olla yhtä suuri. 

– Perussuomalaisten nuorten hallinnossa on oltu muita poliittisia nuorisojärjestöjä jäljessä. Tämä on ollut myös muna-kana-tyyppinen ongelma. Kysymyksenä on ollut, onko toiminnan kehittämiseen ollut mahdollisuutta.

"Mielipiteillä ei vaikutusta tukeen"

Vuonna 2014 korkein hallinto-oikeus katsoi, että perussuomalaisten nuorten avustushakemus hylättiin osin väärin perustein vuonna 2013. Silloin ministeriö perusteli tuen vähentämistä sillä, että nuorisojärjestön kannanotot monikulttuurisuudesta olivat ristiriidassa nuorisolain arvopohjan kanssa.

Korpinen sanoo, että puolueiden mielipiteiden sijaan avustuspäätöksissä on katsottu esimerkiksi toiminnan kehittymistä ja laajuutta.

– Arviointi- ja avustustoimikunnan esitys avustuksen määrästä ei ole kannanotto järjestön mielipiteiden puolesta tai niitä vastaan.

Arviointi- ja avustustoimikunnassa on päätöstä tehdessä ollut kaikkien eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöjen ehdottama jäsen vihreitä nuoria lukuun ottamatta. Puheenjohtaja Korpinen on kokoomuslainen, ja hän on toiminut aiemmin muun muassa entisen hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) erityisavustajana.

Suhteellisesti merkittävän lisäyksen aiempaan tukeen sai myös vihreät nuoret, joka sai edellisvuoden 105 000 euron sijaan 13 000 euroa. Vasemmistonuoret sai puolestaan 330 000 euroa, svensk ungdom 225 000 euroa ja kristillisdemokraattien nuorisojärjestö 55 000 euroa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi valtakunnallisille nuorisojärjestöille avustuksina yhteensä yli 12 miljoonaa euroa.

Lue myös:

    Uusimmat