Susitutkijan arvion mukaan Ähtärin eläinpuiston eilinen onnettomuus johtui poikkeuksellisesta tilanteesta. Tiistaina eläinpuistossa kaksi sutta puri seitsemänvuotiasta poikaa käteen.
– Ilmeisesti siinä on ollut rutiinista poikkeava tilanne, johon susi on reagoinut. Sudet ovat hyvin yksilöllisiä ja tapa reagoida yllättäviin tilanteisiin riippuu eläimen mentaliteetista, kertoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
Susilla on tutkimuksissa todettu olevan erilaisia persoonallisia piirteitä.
Susi reagoi välttelemällä tai vihamielisesti
– Jotkut sudet ovat hyvin arkoja tuommoisessa tilanteessa. Ne eivät tule ollenkaan lähelle. Sitten voi olla tällainen yksilö tai yksilöitä laumassa, jotka reagoivat aggressiivisesti. Lähtökohta on se, että eläintarhaeläimet ovat ihmiseen tottuneita. Sen takia, jos ihmisen ja eläimen välisessä kommunikaatiossa on jotain eläimen kannalta vierasta tai yllättävää, reaktio voi olla vihamielinen. Yhtä hyvin se tietysti voi olla semmoinen, että eläin välttelee kohtaamista, pohtii Kojola.
Kojola ei tunne Ähtärin tapahtumien yksityiskohtia.
– Suden käyttäytymisen motiivista Ähtärissä on mahdoton sanoa, mutta se vaikuttaa aggressiolta tätä lasta kohtaan.
Susi käy harvoin ihmisen kimppuun
Tapaukset, joissa susi on käynyt eläintarhassa ihmisen kimppuun, ovat harvinaisia.
– Eläintarhoissa Suomessa ei ole minun tietooni tällaisia tapauksia tullut. Sen sijaan Ruotsissa Kolmårdenissa vuonna 2012 ja muutama vuosi aiemmin Kanadassa sattui kohtalokkaita tapauksia. Kyseessä olivat aikuiset ihmiset, jotka olivat liikkumassa siellä eläintarhan sisällä. Muistaakseni Ruotsissa kyseessä oli eläintenhoitaja, mutta kyseessä oli jollain lailla rutiineista poikkeava vierailu. Kanadan tapauksessa nainen, jonka kimppuun sudet kävivät tarhassa, oli niille susille vieras ihminen, kertaa Kojola.


