Susanna Rahkamo: Surettaa, että ihmiset eivät ymmärrä!

Susanna Rahkamo (kuva: MTV3)
Susanna Rahkamo (kuva: MTV3)MTV3
Julkaistu 30.03.2009 12:36

Suorassa tanssilähetyksessä pömppömahakommenttiaan selittänyt Susanna Rahkamo oli hämmentynyt tanssikansan voimakkaista reaktioista.

Tanssii Tähtien Kanssa -kisan tuomari Susanna Rahkamo harmittelee ohjelman nettisivuilla, ettei ihmiset ymmärrä hänen sanomisiaan oikein.

Kovassa mediaryöpytyksessä ollut ja tulikivenkatkuista palautetta saanut Rahkamo on tietoinen vellovasta keskustelusta. Viikon lomailun merkeissä viettänyt tanssituomari ottaa asian kuitenkin rauhallisesti.

– En ole ollut missään pyörityksessä, sillä olen ollut hiihtämässä. Olen kuullut kyllä, että täällä on juteltu. Lähdin maanantai-aamuna seitsemältä ja olen tullut tänään, siinähän olette pyörineet täällä kaikessa rauhassa, Rahkamo kertoo Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasivustolla.

Vaikka törkeäksikin muuttunut palaute ei ammattilaistaustan omaavaa Rahkamoa liiemmin hätkähdytä, myöntää hän pahoittavansa mielensä ymmärtämättömistä mielipiteistä.

– Minua surettaa, että ihmiset eivät näe hyviä asioita. Oma arvomaailmani on se, että yritän auttaa ihmisiä kukoistamaan. Jos joku ymmärtää sen toisella lailla, se on aika surullista.

Lue lisää Maikkarin Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasivustolta tästä.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Tanssii Tähtien Kanssa