Suru-uutisia faneille – Quentin Tarantino ilmoitti tekevänsä enää kaksi elokuvaa

Näyttävistä ja palkituista elokuvistaan tunnettu ohjaaja ilmoitti jäävänsä seuraavien elokuviensa jälkeen eläkkeelle, kertoo Hollywood Reporter.

Quentin Tarantino aikoo ohjata enää kaksi elokuvaa. Tarantino kertoi viikonloppuna San Diegossa Yhdysvalloissa järjestetyssä luovuuskonferenssissa, että kymmenes elokuva tulee olemaan hänen viimeisensä.

– Toivottavasti määrittelen menestyksen urani lopussa niin, että minua pidetään yhtenä parhaista elokuvantekijöistä koskaan. Ja mahtavana taiteilijana, ei vain elokuvantekijänä, Tarantino maalaili puheessaan.

Tällä hetkellä Tarantino valmistelee yhdeksättä elokuvaansa, joka tulee tietojen mukaan sijoittumaan 1930-luvun Australiaan ja olemaan Bonnie ja Clyde -rikollisparista inspiroitunut tarina.

Tarantinon viimeisin elokuva The Hateful Eight julkaistiin viime vuonna. Muita hänen elokuviaan ovat Reservoir Dogs, Pulp Fiction, Jackie Brown, Kill Bill -sarjan kaksi elokuvaa, Kunniattomat paskiaiset ja kaksi Oscar-palkintoa voittanut Django Unchained.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja