Kahviin mieltynyt Studio55.fin juontaja Pirjo Haapoja kokeili elämää ilman suomalaisten suosikkijuomaa – ja yllättyi kofeiinin rajuista vaikutuksista. Lue Pirjon päiväkirja vieroittautumista. Onko kahvitteluun paluuta?
Studio55.fin juontaja Pirjo Haapoja on ollut oikea kahvikissa: pahimmillaan työpäivien aikana on tullut litkittyä jopa 10–12 kupillista sumppia. Vaikka viime aikoina kahvin kittaus on ollut hieman vähäisempää, alkoi kofeiiniriippuvuus inhottaa. Kun vielä ohjelmassa päätettiin käsitellä kahvin terveyshyötyjä ja -haittoja, päätti Pirjo harjoittaa tutkivaa journalismia ja kokeilla luopua suosikkipaheestaan.

– Kahvista luopuminen oli vaikeaa etenkin aluksi. Mehän olemme ihan narkoosissa, kun emme pysty olemaan ilman kahvia, Pirjo muistelee nyt kokeilunsa päätteeksi.
Kahvittelu kuuluu olennaisena osana etenkin työpaikoille: päivän aloitus ilman kupillista kuumaa teki tiukkaa.
Kahvittomuus avasi silmät kofeiiniaddiktion vaikutuksille.
– Nyt minusta tuntuu siltä, kuin pääni päältä olisi nostettu teräsharso. Ajatukset tuntuvat kirkkaammilta, olen levollisempi ja olo on energisempi, Pirjo kertoo kokeilunsa päätteeksi.
Hyvästä olosta huolimatta Pirjo aikoo jatkossa luopua täysin vain iltakahveista. Lopettamisen sijaan edessä on vain raju vähentäminen.
Millaisia muutoksia kahvittomuus aiheutti? Lue Pirjon päiväkirja!
Ensimmäinen viikko: päänsärkyä ja parempia unia
7.10. Olin päättänyt lopettaa kahvinjuonnin tänään, mutta en pystynyt.
8.10. Tänäänkin oli vaikeaa ohittaa mokkapannua, niinpä join aamukahvit töissä, kuten aina.
